Teinityttö kertoi äitinsä lähteneen toisen miehen matkaan – kodin pihakivetyksen alta tehtiin vastenmielinen löytö

Brasilialainen Cristiane Arena, 34, ja hänen yhdeksänvuotias tyttärensä katosivat marraskuussa. Naisen toinen teini-ikäinen tytär jäi asumaan kahdestaan äitinsä avopuolison kanssa. Kun poliisit kyselivät äidin ja siskon olinpaikasta, teinityttö kertoi äitinsä lähteneen uuden miehen matkaan.

Myöhemmin teinityttö kuitenkin selosti poliisille, että äidin uusi puoliso olisi tappanut heidät. Hän kertoi ruumiiden olevan perheen kodin betonisen pihakivetyksen alla. Talossa oli tehty aiemmin mittavaa remonttia. Tytär kertoi ”äitinsä ja siskonsa joutuneen kaivamaan omat hautansa”.

Poliisi löysikin kadonneiden ruumiit Pompeiassa sijaitsevan kotitalon pihasta viikko sitten. Äiti oli puukotettu hengiltä ja tytär oli menehtynyt päänalueelle kohdistuneeseen iskuun. Poliisi päästi teosta epäillyn avopuolison vapaaksi takuita vastaan ja hän on sittemmin paennut.

Lisäksi poliisi tutkii teinitytön mahdollista osuutta äitinsä ja pikkusiskonsa murhaan. Hänen tarinansa muuttuminen herätti virkavallan epäilyt.

Lähde: Mirror

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: äiti, hautaaminen, henkirikos, kadonnut, tytär