Body-tagin alkuskriptit

Työntekijä tuhosi epäilyn mukaan yli 500 koronarokotetta tahallaan!

Yhdysvalloissa, Wisconsinin osavaltiossa tutkitaan sangen erikoista rikosta. Graftonissa sijaitsevan sairaalan työntekijän epäillään tuhonneen 570 koronarokoteannosta tahallaan. 57 potilasta ehti saada tehottoman rokotteen ennen asian huomaamista.

Työntekijä on erotettu ja hänestä on tehty rikosilmoitus. Sen mukaan työntekijä oli jättänyt rokotteet yön ajaksi lämpimään, vaikka niitä kuuluisi säilyttää viileässä. Aluksi asiaa luultiin vahingoksi. Työnantajan mukaan työntekijä oli kuitenkin tunnustanut teon tahallisuuden.

Motiivista ei ole toistaiseksi tietoa. Tapausta tutkitaan täkäläisittäin ilmaistuna vaaran aiheuttamisena ja vahingontekona. Sairaalan mukaan lämpimässä ollut rokote ei kuitenkaan ole aiheuttanut vaaraa potilaiden terveydelle. Epäilty on pidätettynä.

Lähde: Fox News.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: korona, rokote, sairaala, vaaran aiheuttaminen, vahingonteko