Vuonna 2000 syntynyt nuorukainen on kehitellyt hyvin erikoisen tavan ravintolaillan ”ratoksi”. Eilen illalla poliisi otti hänet kiinni vantaalaisesta baarista. Mies oli suihkuttanut pippurisumutetta päin henkilökuntaa. Vantaan poliisin mukaan samainen suihkuttelija oli tehnyt täysin vastaavan teon vain pari viikkoa sitten.
Myös miehen kaverilla on samanlainen taipumus. Eilen kiinniotetulla suihkuttelijalla oli ollut seuranaan mies, joka oli niin ikään käyttänyt pippurisumutetta. Jälkimmäisessä tapauksessa uhri oli toinen asiakas, jonka kanssa mies oli jutellut täysin sopuisasti ennen tekoa. Kyseistä tekijää ei saatu kiinni, sillä hän ehti poistua ravintolasta ennen poliisin tuloa.
Kiinniotettua miestä epäillään pahoinpitelystä ja luvatta hallussa olleen pippurisumutteen osalta lievästä ampuma-aserikoksesta. Poliisin tiedossa ei toistaiseksi ole motiivia täysin puskista tulevalle toiminnalle.