Korson kolmoispuukotus: epäilty on 22-vuotias ulkomaalainen

Itä-Uudenmaan poliisilaitos sai eilen viiden maissa Hätäkeskukselta tiedon, että Vantaan Korsossa on puukotettu kahta henkilöä kaupan edessä. Tapahtumapaikalla makasi maassa kaksi naishenkilöä. Molemmilla oli ylävartalossaan muutamia viiltohaavoja. Uhrit vietiin ambulansseilla sairaalahoitoon. Heidän vammansa eivät ole hengenvaarallisia. Naiset ovat iältään 31- ja 36-vuotiaita.

Sivulliset kertoivat paikalla liikkuneen pitkän miehen veitsi kädessä. Partion selvittäessä tapahtumien kulkua sivullinen tuli kertomaan, että junaradan toisella puolella on tapahtunut kolmas puukotus. Korsonpolku 10 kohdilla oli ambulanssin henkilökunta hoitamassa jalkoihin puukotettua miestä. Hän oli tämän hetken tiedon mukaan lähtenyt seuraamaan epäiltyä puukottajaa kaupalta ja joutunut itsekin uhriksi. Kolmas puukotuksen uhri on 28-vuotias.

Poliisi käynnisti aktiivisen etsinnän, mutta epäiltyä ei tavoitettu, kunnes kello kolmen jälkeen paikallisesta ravintolasta soitettiin hätäkeskukseen. Yksi asiakkaista oli kertonut puukottaneensa aiemmin illalla useita henkilöitä. Partio meni paikalle ja otti kiinni 22-vuotiaan miespuolisen ulkomaan kansalaisen epäiltynä törkeään pahoinpitelyyn.

Puukotusten motiivi on edelleen epäselvä, poliisi jatkaa tutkintaa tänään epäillyn kuulusteluin. Kaikki kolme uhria ovat saaneet hoitoa vammoihinsa ja poliisi pyrkii kuulemaan heitä myös tänään.

 

Teksti: mikalahtonen