Ota kantaa: HYYSÄTÄÄNKÖ RIKOLLISIA?

Kerro mielipiteesi, hyysätäänkö Suomessa rikollisia? Talousrikoksista etsintäkuulutettu Maija Lahtinen on pakoillut vuosien ajan oikeuslaitosta, mutta hän on käynyt vuosien aikana jo kaksi kertaa Suomessa oikeuden antaman koskemattomuussuojan turvaamana.

Maija Lahtinen oli viimeksi Helsingin käräjäoikeudessa asianomistajana, jossa Tampereen ex-kaupunginjohtajaa Pekka Paavolaa syytettiin perättömästä lausumasta Lahtiseen liittyvässä oikeusprosessissa. Oikeudenkäynnin jälkeen Maija Lahtisella oli koskemattomuussuoja vielä 15 päivän ajan, eikä poliisi saanut ottaa häntä kiinni. Nyt Lahtinen on livahtanut jälleen ulkomaille jatkamaan pakoaan.

Turun legendaarinen, nyt eläkkeellä oleva vankilanjohtaja Totti Karpela otti uusimmassa Alibissa kantaa vankeinhoitolaitoksen nykymenoon. Karpelan mielestä Vankeinhoitolaitos hyysää vankeja.

Mitä mieltä sinä olet? Ota kantaa ja kerro mielipiteesi. Kerromme äänestyksen tuloksen seuraavassa Alibissa, jossa julkaisemme myös koosteen mielipiteistä.

Teksti: Alibi.fi

Kommentit

MITÄ HELEVETIN RIKOLLISTA ROUVA LAHTINEN ON TEHNYT VAIN VALTIO HAKKAA PÄÄTÄNSÄ SEINÄÄN MAFIAVEROTUKSELLAAN EI MAIJA OLE OLLUT VARKAISSA JA VIENYT KENENKÄÄN ANSAITSEMAA OMAISUUTTA PYSY MAIJA PIILOS VANHENI NE PAAVOLANKI JUTUT ONNELLISUUTTA TOIVOTTAA

Esim Jammu Siltavuoren ”hoito” on tullut maksamaan jo n 4 000 000 € tälle yhteiskunnalle…..

Amerikkalaistyylistä taidetta tämäkin:

http://siliconeexpress.blogspot.com/

Paljon luonnonvaroja kuluttavan ja saastuttavan rekan edessä sinänsä kaunis nainen rintojensa päällä tyly ”sencored”-teksti.

Miksi laitoin tämän viestin juuri rikoksista kertovan lehden kotisivuille?
Siksi, että kuten aikaisemmista viesteistäni käy ilmi, niin kaikki sellaiset henkilöt jotka osallistuvat alastomuuden (joka on eräs maailman luonnollisimpia asioita) kriminalisointiin ovat minun ikuisia vihollisiani. Taitaa moisen sivuston pitäjän aivotkin olla silikonia. Itse boikotoin myös Metropolitan Opera -esityksiä elokuvateattereissa. Toivottavasti Savonlinnan oopperajuhlat tulevat olemaan järkevämpiä.

Itsenäisyyspuolue/Vapaan Suomen liitto väittää Vapaa Suomi -paperilehdessään että EU salaa mahdollistaa kuolemanrangaistuksen poikkeusoloissa, kuten suurissa mielenosoitusmellakoissa.

Elossa taitavat edelleenkin kaikki Smash ASEM -mellakoijat/mielenosoittajat olla?

http://asem.anarkismi.net/

Kunpa nämä sivut olisivat olleet jo silloin olemassa, niin olisi voinut reaaliaikaisesti seurata tilannetta.

Hyyssätään ja hyyssätään!sanokaapa sitten kun oma poika tai veli on siellä ”hyyssättävänä”.

Suomi on siis luonnoltaan kaunis maa, mutta lainsäädännöltään täysi Kylie Minoquen ja Jean Claude Van Dammen tähdittämä Street Fighter -elokuva(sama asia kuin paska).
Siispä hyvät asevelvollisuusikäiset nuoret miehet, kyseenalaistakaa…

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8301282

…ja miettikää minkä puolesta taistelette.

Eräässä parin kuukauden takaisessa Alibissa on artikkeli, jonka aiheena on kunniaväkivalta.
Alkaa kyllä viranomaisten moku-lässytys kypsyttämään.
Käsittääkseni maa jossa elämme on Suomi, eikä mikään lähi-itä.
Suomen lähiöihin ängetään pieneen tilaan keskenään yhteensopimattomia kulttuureja(esim. Vantaan Hakunila). Pitääkö Suomestakin tulla sellainen isoveli valvoo poliisivaltio kuin Singapore, jotta saadaan järjestys säilymään?

http://www.network54.com/Forum/171225/message/1008764665/

Ruotsin Göteborg on kyllä ihan kaaoksessa. Pariisin lähiöt myös.
Joka tapauksessa ehdotin Suomen sisu ry:lle että auttaisimme hellan ja nyrkin välistä paenneita ja hylättyjä maahanmuuttajanaisia.

Omalta osaltani olen samaa mieltä Suti Aitto-niemen kanssa siitä,että lopetetaan koko Suo-men vankeinhoitolaitos,jolloin syntyy satojenmiljoonien säästö ja näillä rahoilla ostetaan vankilapalvelut Venäjältä! Tällöin loppuu hyysääminen takuuvarmasti ja hotellitasoinen asuminen on mennyttä.

Pitäisi ehkä tarkentaa, että ”matkojen päässä” olevilla ihmisillä tarkoitan lähinnä poliitikkoja ja terveydenhuoltoviranomaisia. En vihaa lapsia, naisia, mummoja, maahanmuuttajia enkä vammaisia. Tai muutakaan vähemmistöryhmää, jos he antavat minun vain olla rauhassa ja elää elämääni niin kuin tahdon.

Jos ketään enää kiinnostaa kirjoitin kirjoitukseni mielestäni provosoituna eli eräällä tavoin ”tökittynä”. Siis jos joku pahoitti mielensä siitä mitä kirjoitin. En osaa panna pystyyn nettisivuja, joten tämä paikka, ”foorumi”, oli paras tällä hetkellä. Varsinkin kun en tiedä kuinka kauan täällä maanpäällisissä oloissa asustelen. En ole siitä huolimatta vaarallinen. En ärsyynny helposti ja minua ärsyttävät eniten ihmiset, jotka matkojen päästä pyrkivät hallitsemaan mielestään vähempipätöisiä ihmisiä. Minulla oli kuitenkin mielestäni syyt kirjoittaa mielipiteeni ja niitä ehkä jatkossakin tänne kirjoittelen, jos nämä sivut tai miksi tätä mielipideosastoa kutsutaankin, säilyvät vielä ensi kuussakin tai kauemmin.

Taisit lukea väärin että kehitysvammainen puolustaa, ei pidä paikkaansa. Lehdessä luki että valkealainen mies raiskasi vammaisen, ei lue että vammainen puolustaa, siinä luki puolustuskyvytön. Satun tuntemaan uhrin.

Uhrilla on huono asema, rikolliset pääsevät kuin koira veräjältä.

Ulkomaalaiset rikolliset tekevät rikoksista valtaosan Suomessa.Mutta voi vittu kun törmäätte Suomalaiseen sissikoulutuksen saaneeseen sissiiin niin kuolette kuin kärpäset!!Se on vittu varma,eikä sissi istu vankilassa teidän vuoksenne vaan saa siitä ylennyksen sotilasarvossa,eikä auta vammanen prersitentti halonenkaan teitä vitun ulkomaalaisia siinä tapauksessa

ja älkää väittäkö että suomalaisetkin raiskaa..kyllä niinkin tapahtuu..mutta kyllä jos tullaan suomeen sossun leivän ääreen niin sillon lyödään vaan sormille ja homma jatkuu.”älä pure ruokkivaa kättä”sananlasku ei päde enää

Rikolliset ovat kaikki kehitysvammaisia ääliöitä joilta pitää poistaa elämisen mahdollisuudet,Tajusitteko kaikki Viisaat??!!

kyllä!varsinkin ulkomaalaisten tekemät raiskaukset katsotaan läpi sormien kun kuuluu heidän maan tapoihin niin kyllä sitä kulttuuria saa suomessakin harrastaa!hyvä suomi!

Täällä näköjään joku kehitysvammainen puollustaa rikollisen asemaa,mutta kyllä se vittu on niin että uhrilla on huonompi asema kuin rikollisella.Minä tiedän tästä asiasta ihan omakohtaisista kokemuksista.Uhrin asemaa ei edes tunnusteta rikoslaisäädännössä ja auta vittu armias joku vammanen uskaltaa olla tästä eri mieltä,minä tapan sen kuin kärpäsen!!

Hyysätäänkö rikollisia? KYLLÄ! Kun miettii sitä että teet suomessa jonkun rikoksen, esim. raiskaat, niin siitä saa suomessa korkeintaan 2 vuotta vankeutta, ja jos olet ensikertalainen niin pääset puolella, mutta auta armias, jos teetkin sen ulkomailla, niin siitä rapsahtaa heti kunnon tuomio. Minä en sitä tänäpäivänäkään ymmärrä että kun saa lukea vähän väliä lehdistä että isä käytti seksuaalisesti hyväkseen omaa lastaan, niin kuinka tuollanen edes voi päästä ehdollisella, kun siitä pitäisi antaa kunnon tuomio sille, ja maksaa kunnon korvaukset sille kärsineelle viattomalle olennolle, kuka on joutunut sairaan väkivallan kohteeksi. Ja niinkuin tuokin että 25-vuotias Valkealalainen mies raiskasi vammaisen ja vältti vankilan, ja sai siitä 10kk ehdollista sekä 80tuntia yhdyskuntapalvelua, pienet korvaukset puolustuskyvyttömälle ja ukko linnaan muutamaks kuukaudeks ja sen jälkeen, mistä sitä tietää niin se jatkaa siitä mihin se jäi.. Ihmetyttää vaan että minkä ihmeen takia rikollisia hyysätään tässä maassa??

Varmasti hyysätään. Sosiaalipolitiikkaa yritetään kaunistaa päästämällä kaikki vapaalle jalalle. Uhrin asema huonompi kuin mitätön. Vihreät rules…

Lehti: Vammaisen raiskannut vältti vankilan
Maanantai 21.12.2009 klo 18.16
25-vuotias mies löysi uhrinsa Facebookista ja raiskasi tämän jo samana päivänä, kertoo Kouvolan Sanomat.

Valkealalainen mies sai Kouvolan käräjäoikeudessa vuoden ja 10 kuukautta ehdollista vankeutta, sekä 80 tuntia yhdyskuntapalvelua. Hän joutuu maksamaan uhrilleen 7 200 euron korvaukset, lehti kertoo.

Mies oli saanut naiseen yhteyden viime toukokuussa yhteisöpalvelu Facebookin kautta. Hän meni tutustumispäivänä uhrinsa asunnolle ja pakotti tämän väkivalloin harrastamaan seksiä kanssaan.

Uhri oli oikeuden mukaan fyysisesti ja psyykkisesti vammainen, mutta oli silti selkeästi ilmaissut miehelle, ettei halua seksiä.

Asiani kuuluu että rikollisia hyysätään ja suojellaan varsinkin tollaiset. Korostan ettei vammainen ole pelkästään kehitysvammainen, on olemassa aistinvammoja kuten kuulossa tai näössä. Tekijä on käyttänyt niitä hyväkseen.

Lisättäköön vielä, joskin ehkä turhaan, että kirjoitukseni tarkoitus ei ollut yhdistää pedofiilejä, mielenterveyskuntoujia ja kaikkia rikollisia yhteen nippuun. Silti voi olla mahdollista, että ammattirikollisten niin kuin minkä tahansa yhteiskuntaryhmän sisällä voi olla pedofiilejä, jotka käyttävät muuta rikollisuutta peitteenään.

Äskeisen kommentti oli hieman juosten kus*u. ”Krediiteistä” jäivät pois tuottaja Valinta on aina sinun, psykoosissakin (Choice is always Yours, even in psychosis) ja vastuutuottaja Timo Antero Kokkoniemi.

En tiedä hyysätäänkö rikollisia, mutta ehkä rikollisiksi ”hyysätään”. Tulevaisuudessa ehkä enemmän kun arvot alkavat ehkä menettää merkitystään pop-kulttuurin vuoksi. Idästä ”stailataan” työläisiä hevareiksi (sorry vaan mahdollisesti vanhentunut termi) ja lännestä tulee paineita muuttua munattomaksi kristityksi. Kaikki katoavat hiljalleen näyttöpäätteidensä taakse ja sota alkaa olla muisto vain, kunnes tulee jokin suurempi konflikti kehittyvien maiden kanssa ja sotilasrobotit taistelevat aurinkokennoakkujen tai jonkin muun ihmeenergialähteen avulla hetken toisiaan vastaan, kunnes tuohutuvat. Sitten miljardivaltioiden maajoukot aloittavat marssinsa kohti sirpaloitunutta ja heikentynyttä länttä vastaan. Sokerina pohjalla on, että jo tässä vaiheessa ainoat ihmiset, jotka voisivat kertoa tilanteesta ovat niitä, jotka on pelattu ulos alhaisimmalla mahdollisella tavalla, joka estää samalla muiden puuttumisen varsinaiseen asiaan, eli siihen miten tuo kehityskulku voitaisiin estää. Jos joku minunlaiseni yrittää ottaa kunnian tuollaisesta varoituksesta, joka on käsittääkseni vapaasti itse muodostettavissa oleva totuus ja ympäröivästä maailmasta johdettavissa eikä minunkaltaisistani ihmisistä itsestään peräisin. Ihmisistä, joita saattaa olla yksi miljoonassa tai jotain sinnepäin ja jotka harvinaisuudellaan ovat otollista riistaa medialle, jotka voivat kehittää kaltaisteni poikkeusyksilöiden ympärille meheviä juttuja ja muiden ihmisten avustuksella kosteita skandaalleja ja jopa mahtavan muutamia vuosikymmeniä kestävän spektaakkelin. Tai jos kasvatustyö on suoritettu ”hyvin” ja ”kohde” on varhaislapsuudesta saakka opetettu hienovaraisesti väheksymään virkavaltaa ja muita auktoriteettejä ja hakemaan nautintoa ja omahyväisyyttä niiden moninaisista ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävistäkin lähteistä, saattaa riittää että jo pelkkä nimi tai kuva lehdessä riittää siihen, että henki lähtee hakkaamalla. Hakkaaja tai autolla yliajaja luulee tehneensä hyvän työn ja ehkä joissain tapauksissa sellaisen ehkä tekeekin, vaikka ihmisiä pitäisi kyllä mielestäni rangaista tekojensa perusteella. Samalla jotkin viranomaiset voivat hengäistä joko helpotuksesta tai pettymyksestä, sillä heidän mahdollinen syntipukkinsa tai ”silviosylviaplath” spektaakkelinkohteensa on eliminoitu. (En ota suoraan kantaa onko Silvio niin sanottu ”nukke” tai olivatko Sylvia Plathin runot muiden kuin hänen itsensä kirjoittamia ja hänen aviomiehensä erästä perinteikästä 1986 perustettua englantilaista sanomalehteä ja sen kolumnistia lainatakseni ”editor at large”, joka voisi tarkoittaa sitä hän oli laajemman kirjoittajaryhmän ”editori” puolisonsa runoille. Jos väittäisin niin suoraan, minut olisi helppo pyyhkäistä pois sanomalla, että olen sairas mieleltäni ja lapsellinen. Tuo lapsellisuus tai yksinkertaisuus taas kuuluu perinteisesti skitsofreniaan ja sen taudinkuvaan. Taitaa olla harmi joillekin psykiatreille, että skitsofreniasta voi nykyään parantua ja kaikki psykoosit eivät johda skitsofreniaan. Jotkin heistä eivät ehkä tahdo selvittää potilaidensa todellista tilaa. Mutta onko oikein, että terveydenhuoltoon saa muodostua perinteitä tai ”kulttuureja”, jotka mahdollistavat sen että potilaat eivät saa parantua ja mihin sellainen voi johtaa? Alkaako todellisen ”hyysäämisen” aika? Ja ne jotka tahtovat omista syistä myötaillä sitä kuin kristilliset hevibändit hevikulttuuria kirjoittavat kirjoja omasta rankasta historiastaan hymy huulillaan tai tekevät pikkurikoksia julkisuutta varten kuin joku amerikkalainen Harris-Moore.

kun elää suomessa rikollisuus kannattaa !! rikolliset ylös muut alas

Ehkäpä minua kuoleman jälkeen odottaa helvetti, joka on mielisairaala jossa Habib Diarra on ylilääkärinä?

Sairas on tämäkin maailma. Itse en saa mitään kicksejä E! Entertainment televisio-ohjelman kulmikkaista rintarauhasista.

http://www.naturistiklubi.fi/fi/naturismi.html

mielestäni rikollisia ei hyysätä… itsekin sain juuri puolitoista vuotta ehdonalaista… muutamasta pahoinpitelystä ja vahingon teosta

Kävin lukemassa kirjastossa uusimman Tiede-lehden(numero 1.2010).
Siinä oli artikkeli, Sopisiko Sveitsissä käytössä oleva suora demokratia Suomeenkin?
Ainakin sillä kai saatiin hieman jarrutettua Euroopan islamisoitumista:

http://hommaforum.org/index.php?topic=10190.0;wap2

Niin, sellaista suoraa demokratiaa lupaa maahamme jotkut uudet puolueet. Jos niin käy, niin minä äänestän sen puolesta että murhamiehille vankilaan tulevat rakkauskirjeet poltetaan.

Suomen oikeus on pelkkä farssi. Peto joka on tappanut 2 naista ja 12v tyttölapsen kiitti vapautumisestaan ja lähes kuristi 3 naista lisää. Oikeuslaitos on kansalaisten turvallisuudesta vastaava ylin viranomainen. Tehkää työnne ja eristäkää tuo elukka yhtgeiskunnasta loppuiäkseen ja heti.

Jos on kysymyksessä hyvän perheen urheilijanuorukainen tai huonon perheen rehellinen nuorukainen,onko tuomio todellakin sama,kysyn vaan.Vaikka raiskauksesta tai pahoinpitelystä. 9.12.2009 klo 18.55

Rikolliset päästetään liian helpolla!
Raha on kuitenkin VAIN rahaa, mutta uhri saa kärsiä mahdollisesti koko lopun elämänsä raiskauksen, hyväksikäytön tai väkivallan jättämistä traumoista. Tai sitten viattomalta on riistetty kokonaan henki. Missä heidän ja heidän läheistensä oikeudet? Ei raha siinä paljoa helpota, vaikka ”onhan sekin jotain”.
Raha ei takaa turvallisuutta.
Miksi antaa niin paljon oikeutta jollekin ihmiselle, joka ei ole suonut sitä toiselle?

Raiskaajilta ja lapsiin sekaantuvilta munat pölkylle ja poikki.

En kuitenkaan kannata täysin kuolemanrangaistusta.
Eräässä 4D-dokumentissa muuan nuori tekosomali väitti sen olevan oikein tällaisista rikoksista:

http://www.alibinetwork.com/index.jsp

Ja aikamoista lynkkausmielialaa nostetaan myös SubTV:n Cheaters -TV-ohjelmassa…

Kuolemantuomiota ei voi peruakaan.

Se että maamme lainsäädännön mukaan murha ei vanhene koskaan on siinä mielessä ongelmallinen, että erittäin vanhojen tapausten, joidenka tekijä(t) ei voi mitenkään enää olla elossa selvittäminen vie resursseja monilta oikeasti tarpeellisilta toiminnoilta.

Vaikka Pahkasika on edesmennyt julkaisu, niin kieroutunut huumori on yhä voimissaan…

http://www.youtube.com/watch?v=fZkuXzOrHvw

…sellaiset SafeSearch toiminnot tuntuvat koskevan ainoastaan seksuaalista sisältöä(lainausmerkeillä tai ilman) jota muutenkin pidetään kaiken pahan alkuna ja juurena. En tiedä onko Breasts Not Bombs mahdollisesti jollakin sivulla kommentoinut asiaa…

Tuskin kukaan koulusurmaajien uhri heräsi henkiin vaikka YouTuubi murhenäytelmän jälkeen poisti ne uhkailuvideot.

Hei ottakaa huomioon, että Google Inc. on amerikkalainen yhtiö.

Kovemmat tuomiot pedofiileille ja raiskaajille………Ehdonalaiseen tuntuu pääsevän liian helposti

Saavatko Alibin tilaajat näillä sivuilla jonkinlaista extraa?
Esim. miten olisi videopätkiä itsepuolustusliikkeistä?

Miksei Rikosmuseo ole avoinna tavallisille kansalaisille? Onko edes Alibi päässyt niihin kokoelmiin tutustumaan?

Luin uusimmasta Alibista artikkelin, jonka aiheena oli Tallinnan strippiluolat ja huomasin että jälleen lehdessänne on paljon kontakti- ja seksipuhelinilmoituksia.
Takaako lehti kyseisten yrittäjien rehellisyyden? Siis ettei sitten puhelinlaskussa esiinny törkeää kiskontaa?

Olisivatko viime aikojen koulusurmaajat saatu kuriin pelkästään hylkäämällä heidän aselupahakemuksensa?
Pakkohoitoon heidät olisi pitänyt laittaa, yleensä henkirikokset tehdään luvattomilla aseilla. Ja sellaisen saantia helpottaa nykyään mm. Internet. Virheistä täytyy oppia, ennenkuin helvetti pääsee taas irti ja ihmisiä kuolee tai haavoittuu.

Joskus kyllä tappajillakin tuntuu silti olevan jonkinlainen omatunto.
Esimerkiksi Iivana Julma määräsi aina sotaretkiensä jälkeen luostarien munkit rukoilemaan uhriensa sielujen puolesta ja Mikhail Timofeevich Kalashnikov kiistää että hänen keksimänsä aseet olisi tarkoitettu leviämään ympäri maailman, myös terroristeille. Myös Uzi -konepistoolilla on samankaltainen tarina.

Kyllä, ehdottomasti hyyssätään. Suomen laki on muutenkin niin löysä että ihan hävettää.

rikoksia tekevät urheilijat ,julkkikset ja poliitikot pääsevat aina pienimmillä seuraamuksilla. Vaikka ovat roolimalleja muille. Tai sitten ne kenellä on vaikutusvaltaa pääsevät helpoimmalla. Ne kaikki julkkikset politiikot ja urheilijat jotka tekevät rikoksen pitäisi passittaa mielentila tutkimukseen ja hoitoon.

Vielä kerran onneksi olkoon 30-vuotiaalle Alibi-lehdelle.
Niin pitkä historia osoittaa, että moni muukin luottaa lehtenne laatuun.
Kilpailijoistanne esim. Rikoslehti tietääkseni katosi lehtihyllyistä jo monta vuotta sitten(mahtoiko Suomen miestenlehdet Oy olla kustantaja?).

Minun nähdäkseni Alibi-lehdellä voisi olla oma osastonsa, jos Tiedekeskus Heureka joskus järjestää uudestaan Rikos ja väärennös -näyttelyn.

melkein nämä kaikki kommentit on tietämättömien kiihkoilijoiden kommentteja. Korvaukset yleensä ihan kohtuulliset uhrille. Vaikkei vankeusaika ole kovinkaan pitkä suomessa . Et kyl täällä suomessa ollaan uhrin puolella. Korvaukset ovat monen mielestä pienet koska ovat niin rahan ahneita ja haluavat lisää rahaa. Jos joku tekee jollekin jotain ni pitäisko siinä antaa uhrille heti miljooni…

joo siellä oikeudessa istutaa vappunaamarit päässä jatkuvaa juhlaa veromaksajien piikkiin

jänkään ja suonsilmäkkeeseen kaikki tappajat ym kyl suomen laki on vitusta ja perseestä kotoisin pitäisi olla laki sama kuin venäjällä taposta niskalaukaus se ois oikeeta lakia kannatan vahvasti

täällä on oikeuslaitos perseestä ei mitään saa vaikka tapetaan ihminen vähän linnaa ja taas siviliin tappohommiin onhan siinä kyl työllistävä +rahastettava vaikutus näille paapojille oikeudessa ja työssäkäyvä maksaa voiha vittu kannattaa kyl jo varustautua näitä kriminaaleja varten

en ymmärrä miksi näitä rikollisia hyysätään tuomiot mitätömiä uhdit saa loppu elämän surun…noi pitäs sulkea yhteiskunasta kokonan pois ainakin ne jotka uusii tekonsa..

Arvostan laatulehti Alibia siitä, että siinä kerrotaan rikollisten tekemien rikosten lisäksi myös viranomaisten töppäilyistä.
Poliisi-Tv taasen tuntuu joskus olevan Poliisin TV.
Jos on paljon valtaa, niin oltava myös paljon vastuuta.

Olen myös sivuston http://www.saunalahti.fi/g333 kanssa samaa mieltä siitä, että on hyvä että Alibi usein kertoo rikoksen tekijöiden etnisen taustan.
Eli siis somalien ja romanien tekemiä rikoksia ei lasketa suomalaisen kantaväestön tekemiksi.
Nämä nettisivut tosin hieman myöhästyivät suurimmasta DotCom-buumista.

Saako muuten Alibin logolla varustettuja tuotteita, kuten T-paitoja ja lippalakkeja mistään?

Kun Alibissa on niitä turvavinkkejä, niin miten olisi itsepuolustuskurssien vertailutesti? Eli kenelle sopii krav maga ja kenelle taasen joku kung fu tai karate tyyli.

kyllä hysätään ei muuta kuin muuraraan kiven sisään…
ulkomaalaiset heti kotimaan vankilohin lusii.

Rikolliset nauraa tuomioille. Etenkin väkivalta rikoksissa ihan naurettavat tuomiot. Miten voi selvitä ehdonalaisella jos lyö nyrkillä ja kaveri kuolee?!! Pitäis aina muistaa että se uhri ei saa toista mahdollisuutta. Kyllä ihmisen hengen riistosta tuomiot pitäis alkaa 15 vuodesta, nyt huumerikoksista voi saada kovemman tuomion kun henkirikoksesta.

sinulle tämä nimimerkki saunantaakse vaan. että nythän itse olet kovasti kiinnostunut tosi isosta rikollis toimminnasta jos suosittelet ,että SANANTAAKSE VAAN RIKOLLISET JA NAPPI OTSAAN OHOOOOOOOOOOO

Suomessa ainoastaan rikollisilla on oikeuksia toisin kuin uhreilla. Valtiolla ei ole varaa vankeinhoitoon niimpä on parempi pitää rikolliset vapaana se tulee yhteiskunnalle halvemmaksi! Muutosta asiaan ei ole tulossa huonompaan suuntaan menossa!

Hyysätään niin, että hirvittää!

Itse olen asianomistajana rikosasiassa, mutta tuntuu kuin minä olisin se rikollinen. Korvauksia en saa mistään, kun ei kuulemma kuulu kenellekään, pyydä tekijältä. Just…

kyllä! Aivan liian kevyitä tuomioita! Jos edes yleensä saa ehdottomia tuomioita. Ja jos vahingossa saapi ni selviää ihmeellisellä ensikertalaisen tai muu hyvän käytöksen takia puolet pienemmällä tuomiolla.Mitä vit.. järkeä on edes antaa sitten niin pitkiä tuomioita.Ainoat joka täällä Suomessa kärsii tuomion on UHRI ja sen OMAISET.

Hyysätään liikaa. Meillä on liian keveät lait vankien suhteen ja jos joku esim.raiskataan niin se on uhrin vika,sanotaan vain, että uhrilla oli liian vähän vaatetta. Pikkasen niinku kireyttä lakeihin!!

Siis joo. Jossu ryöstetään laillisesti ja kukaan ei saa mitään. Oikeasti lapsiin sekaantujat paapotaan pilalle ja suojellaan loppuun asti. Viittaan Jämsän pedofilia systemaatio. Aina on joku kiva syy että luistetaan vastuusta. Suomi – todellinen oikeusvaltio. Brasiliassa ainakin pääsee hyviin oloihin. Heh! http://worsa.typepad.fi/n/

kyllä rikollisille tulee aina isot korvaukset ja oikeuden käyntikulut maksettavaksi. Ovat helposti kymmeniä tuhansia euroja. Summia johon tavalliselle rikollisilla ei ole varaa maksaa koskaan. Töihin ei pääse rikollisena. Ainut vaihtoehto on tehdä rahaa rikoksilla. Sit jää taas kiinni tulee lisää korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja. Ja lopuks on satojatuhansi ulos otossa . Ja sit ollaan rikos kierteessä ku rahaa tarttee saada ja kunnon töihin ei pääse. Et ei niitä rikollisia suosita.

K Kunhan rahat vaan riittää===uin !-thden hptellissa ovat, Kokemusta on.

joo…siis suomessahan saa vaikka huvikseen tappaa jonku tuntemattoman eikä siitä saa kun muutaman vuoden!!!huumeista saa kovemman tuomin kun taposta!!!!kait ne päättäjät fanittaa niin kovasti murhaajia ja muita semmosia!!!ja lakihan täällä on just rikollisten puolella

suomessa saa vaan uhrit kärsiä ,,tekiöitä hyysätään ,,vähän on sairaaksi mennyt laki..

pitäis rangaista samaalla tavalla kuin huumaus ja hormooni ym . koska rahallinen hyöty on suuri ja loppu jää kumminkin veron maksajien maksettavaksi……!!!!….