Heikki Lampela kertoo olevansa onnellinen mies.
– Elämä hymyilee ja aurinko paistaa elämässäni, kun saan taas toimia oikeudenkäyntijuristina.
Lampela sanoo suorastaan riemuitsevansa päästessään auttamaan ihmisiä oikeussaleissa ja niiden ulkopuolella.
– Suurin nautintoni oikeudenkäyntijuristina tulee siitä, että olen joillekin ihmisille merkityksellinen. On mukavampi keittää aamukahvit ja ryhtyä hoitamaan ihmisten asioita. Se tuntuu hyvältä, Lampela selvittää.
Lampela oli muutaman vuoden kokonaan pois oikeussaleista.
– Tauon aikana toimin rakennusliikkeen toimitusjohtajana. Suoritin myös kiinteistöalan lkv-tutkinnon. Mutta nyt olen entistä innokkaampana jatkamassa juristin työtäni.
Lampela kertoo kalenterinsa täyttyvän pikkuhiljaa. Viime aikoina hän on hoitanut lähinnä törkeitä talousrikoksia sekä yhtä asuntokauppariitaa.
– Käräjätuomarit ovat suhtautuneet minuun kovin ystävällisesti. Minulle on sanottu, että ”tervetuloa Lampela takaisin”. Se on tuntunut hyvältä.
Kaksinkertainen asianajajatutkinto
Palattuaan takaisin istuntosaleihin Lampelasta on tuntunut siltä kuin ei olisi ollut sieltä päivääkään poissa. Hän sanoo esiintyneensä herrasmiehen tavoin, ja sellaista käyttäytymistä tuomioistuimet toki arvostavat.
– Koen meneväni jutustelemaan oikeussaleihin ilman pienintäkään jännitystä. Olemukseni on rento ja ystävällinen, se nostaa kaikkien työilmapiiriä. Asiat hoidetaan leppoisasti ja hyvillä fiiliksillä.
Muutaman vuoden kestäneen tauon aikana Lampela suoritti uudestaan asianajajatutkinnon.
– Nyt olen suorittanut sen kaksi kertaa, Lampela kehaisee.
Lampela on varatuomari, mikä oikeuttaa tuomarin virkaan. Siinä tehtävässä hän on toiminut Pirkkalan kihlakunnanoikeudessa ja Helsingin raastuvanoikeudessa.
Nyt työ jatkuu oikeudenkäyntiavustajana.
– Hoidan mitä tahansa rikosjuttuja. Nyt on ollut talousrikosjuttuja, mutta eiköhän sieltä pian tule myös niitä tappoja ja murhia.
Lampela vastaa puhelimeen melkein aina, kun se on mahdollista.
– Se on vain mielekästä ajankulua, kun joku soittaa minulle. Ihan sama, onko lauantai tai sunnuntai. Ennemmin juttelen ihmisten kanssa ja olen heille avuksi, kuin katson televisiota.
Mediajutut tekivät julkkiksen
Heikki Lampela sai 2000-luvun alussa julkkisjuristin leiman. Hän toimi oikeussaleissa monen paljon julkisuutta saaneen jutun avustajana, kuten Bodom, Eveliina Lappalainen, Aino Nykopp, Supon päällikkö Seppo Nevala, Tony Halme ja monet muut.
– Julkkisjuristin leima vääjäämättä tulee, kun hoitaa paljon niin sanottuja mediajuttuja. Eli juttuja, jotka ovat valtakunnallisesti kiinnostavia.
Kohujutut tekivät Lampelasta itsestäänkin julkkiksen.
– Minua se ei häiritse millään tavalla, koska olen ulospäinsuuntautunut, puhelias ja ihmisrakas ihminen. Jos kaupassa tulee tuntemattomia ihmisiä juttelemaan, niin mielelläni juttelen heidän kanssaan ja vaihdan kuulumisia.
Lampelan periaate on pitää kaikkia ihmisiä samanarvoisina riippumatta siitä, mistä rikoksesta ketäkin epäillään.
Lampelan on vaikea mainita yhtä tiettyä hoitamaansa rikosjuttua uransa varrelta. Juttuja on ollut paljon, eivätkä ne ole jääneet kummittelemaan mieltä.
– Omaan varmaan jonkinlaisen suojausmekanismin. Mieli täyttyy enemmän myönteisillä ja iloisilla asioilla, Lampela pohtii.
Päämies määrää
Miten murhasta syytetyn puolustus rakennetaan?
– Kyse on päämiehen jutusta. Vastaan syytteen teonkuvaukseen siten kuin päämies haluaa siihen vastattavan. Minun tehtäväni on olla päämiehen äänitorvi, eikä puolustella itse tekoa. En mene sinne sanomaan, että hyvin tehty, antakaa sille mitali. En todellakaan.
Lampela korostaa, että päämies on se, joka sanelee tahdin.
– Kun päämies kiistää teon, sitten mennään sen mukaan. Jos näyttö on sataprosenttinen, voin toki todeta päämiehelle, että jutun myöntämisestä voi olla etua. Silloin on mahdollista esittää seikkoja, joilla on merkitystä rangaistuksen mittaamisessa. Jos omasta mielestään ei ole mitään tehnytkään, niin eihän silloin voi tuoda esiin mitään lieventäviä asianhaarojakaan. Siinä voi sitten miettiä, että haluaako totaalikiiston vai ei. Jos joku itsepintaisesti niin haluaa, niin sen mukaan sitten mennään, Lampela huomauttaa.
Kun Lampela menee tapaamaan juuri kiinniotettua päämiestään poliisivankilaan, vastassa saattaa olla pelkoa ja kauhua poteva ensikertalainen, tai sitten vuosikymmeniä paatunut ammattirikollinen.
– Ensimmäisellä kerralla kerron hänen oikeutensa, eli sen, ettei hänen tarvitse myötävaikuttaa asiassaan. Ei siis tarvitse puhua yhtään mitään kuulustelussa, jos ei halua. Hän voi myös selvittää asiaa, jos niin haluaa. Päämies itse valitsee linjansa, en minä.
– Jos on täysin syytön, silloin on tietenkin järkevää selvittää, minkä takia tässä on syntynyt väärinkäsitys ja miten hän ei oikeasti liity asiaan.
Lampela on nähnyt lukemattomia rikoksesta epäiltyjä, jotka kokevat olonsa vankisellissä kovin ahdistavaksi.
– Harva ottaa sen loman ja levon kannalta. Mutta kerran oli asiakas, joka viihtyi sellissä liiankin hyvin. Kun miestä tultiin hakemaan kuulusteluun, hän sanoi, ettei ole mitään kerrottavaa, hitsatkaa se ovi kiinni. Sitten hän meni betonisängylle takaisin nukkumaan ja veti tyytyväisenä peiton korville.
”Saattaahan joku tunnustaakin”
Heikki Lampelan lapsuuden haaveammatti oli lääkäri. Tänään hän kokee olevansa monelle asiakkaalleen psykiatri, sielunhoitaja.
– Usein jutellaan hyvin laajasti asiakkaan elämästä. Siinä yritän valaa toivoa, uskoa ja myönteistä energiaa sekä nostattaa päämiehen itsetuntoa.
Bodominjärven kolmoismurha on rikostapauksena yksi Lampelan isoimmista jutuista. Siinä hän avusti asianomistajia. Mitä Bodomista jäi mieleen?
– Epäilty oli sellainen vanhankansan oloinen, jämerä mies. Persoona jäi hyvin mieleen. Hän puhui lyhyesti ja ytimekkäästi. Asiat olivat kovin selkeitä. Syytetyn eleet ja hahmo jäivät kyllä hyvin mieleen.
Bodominjärven kolmoismurha on yhä vailla ratkaisua, mutta Lampela uskoo, että vanhatkin mysteerit voivat selvitä.
– Saattaahan joku tunnustaakin. Lisäksi voi löytyä uutta vahvaa näyttöä.
– Kerran oli tapaus, jossa miehen autotallin betonilattia piikattiin auki kymmenen vuoden jälkeen henkirikoksesta. Sieltähän se vaimo löytyi. Siinä on hankala selittää, miten vaimo oli sinne joutunut.
Miksi suomalainen syyllistyy henkirikokseen?
– Heikko minäkuva, heikko itsetunto, olematon impulssikontrolli, Lampela luettelee.
