Uutta tietoa lasta purreen koiran tapauksesta: Koiran takavarikko purettu

Helsingin poliisi tiedotti maanantaina tapauksesta, jossa koira puri lasta Vallilassa. Koira pääsi vapaaksi vahingossa. Rikosnimikkeet esitutkinnassa ovat vammantuottamus ja eläimen vartioimatta jättäminen.

Poliisi takavarikoi koiran tilanteen jälkeen. Koira palautettiin omistajalle tiistaina.

Poliisin selvityksen perusteella koira ei ole aikaisemmin hyökännyt ihmisten kimppuun. Lisäksi koiran hoito-olot olivat sellaiset, että takavarikko voitiin kumota.

Poliisi kertoo, että eläin voidaan lopettaa lain mukaan vain, jos eläimen rahallinen arvo on vähäinen tai jos eläimen hoidon järjestäminen ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista.

– Rikoslain mukaan vaarallisen eläimen lopettamisesta päättää tuomioistuin. Poliisi voi lopettaa eläimen poliisitehtävän aikana paikan päällä vain viimesijaisena keinona. Jos terve eläin saadaan otettua kiinni, ei sitä ole perusteltua välittömästi poliisin toimesta lopettaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Katariina Rinne.

Esitutkinta on kesken ja jatkuu tavanomaisin tutkintatoimenpitein. Tuomioistuin päättää eläimen kohtalosta, rangaistuksista ja vahingonkorvauksista.

 

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: eläimen vartioimatta jättäminen, Helsinki, Katariina Rinne, Koira, lapsi, poliisi, pureminen, Vallila, vammantuottamus