Tänään Etelä-Savon käräjäoikeudessa alkanut Savonlinnan perhesurmaa koskeva oikeudenkäynti on herättänyt suuria tunteita niin oikeuspaikalla kuin sen ulkopuolellakin.
Käräjäoikeus piti puoliltapäivin lounastauon, jonka jälkeen salissa oleville ilmoitettiin, että neljästä murhasta ja tuhotyöstä syytetty Aleksi Roope Johannes Nyman, 23, ei halua tulla saliin ennen kuin hänen oma kuulemisensa alkaa. Iltapäivän aikana ohjelmassa oli kirjallisten todisteiden läpikäyminen ja asianomistajien kuulemiset. Vastaajaa kuullaan vielä tänään.
Alibin päätoimittaja Mika Lahtonen pitää käräjäoikeuden taipumista syytetyn tahtoon kohtuuttomana.
– Nyt taisi käydä niin, että oikeudenkäynnin prosessia johtaakin perhesurmaaja eikä oikeuden puheenjohtaja. Kaipaisin käräjäoikeudelta ryhtiä ja johtajuutta, joka sille kuuluu, Lahtonen arvostelee.
– Tuntuu todella pahalta myös uhrien läheisten kannalta, että perhesurmaaja päättää, kuinka oikeudenkäynti etenee, Alibin päätoimittaja Mika Lahtonen jyrähtää.
KÄRÄJÄOIKEUS SUOJELI PERHESURMAAJAA!
Lisäksi Lahtonen arvostelee tapaa, jolla kolmen pienen lapsen ja näiden äidin murhasta syytettyä suojeltiin oikeustalolla muun muassa medialta.
– Kuvaaminen salin ulkopuolella yritettiin estää. Poliisit ja vartija tekivät muurin, ettei syytetystä saataisi kuvia. Joku oikeuspaikalla sanoikin, että hänellä on käräjäoikeuden ja poliisin puolesta omat henkivartijat. Tällainen pelleily on kerta kaikkiaan loputtava, Lahtonen lataa.
Kuvassa neljästä murhasta syytetty Aleksi Nyman.