Alibi erikoisraportti: Myrkytyssurmat

Näin sairaanhoitaja ajautui rikoskierteeseen, ”Varastelusta tuli jokapäiväinen ongelma”

Myrkytyssurmista epäilty nainen varasti työnantajaltaan 20 000 euron edestä tavaraa. Tampereen käräjäoikeus jätti naisen rangaistukseen tuomitsematta, koska hän katui tekoaan eikä oikeus halunnut rangaistuksella vaikeuttaa naisen työnsaantia. Alibi tutki kohua aiheuttaneen tuomion ja selvitti teon taustat.

Varastelusta syytetty nainen järkyttyi, kun poliisi pidätti hänet ja laittoi selliin kahdeksi vuorokaudeksi.

Kahdesta murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä epäilty 26-vuotias sairaanhoitaja työskenteli aiemmin muun muassa tavaratalon siivoojana ja elintarvikemyyjänä. Viime uuden vuoden aatonaattona tavaratalossa paljastui varkaus, joka ei ollut aivan tavanomaisimmasta.

Nyt henkirikoksista epäilty Satu (nimi muutettu) jäi kiinni, kuten kuka tahansa asiakas. Erona oli vain se, että hän oli tavaratalon työntekijä.

Vartiointiliike Securitaksen vartija pysäytti Sadun tavaratalon lastauslaiturilla tarkastettavaksi, koska epäiltiin, että naisen hallussa oli maksamattomia tavaroita. Tarkastuksessa paljastuikin, että Sadulla oli runsaasti erilaista tavaraa muovikasseissa. Niille ei löytynyt kuittia.

Satu työskenteli tavaratalossasiivoojana ja elintarvikemyyjänä.

Satu oli kerännyt elintarvikkeita ja muuta tavaraa kasseihinsa. Hän oli säilyttänyt niitä myymälän kylmiössä aina poistumiseensa asti.

Kun kuitteja ei löytynyt, Satu kertoi olettaneensa, että hänen miehensä oli käynyt maksamassa tavarat ja että kuitti olisi hänen miehellään. Vartija soitti hätäkeskukseen ja paikalle tuli poliisipartio selvittämään asiaa.

Selvityksessä paljastui, että Satu oli sillä kerralla anastanut tavaraa 154 euron edestä. Työnantaja tarkisti seitsemän päivän ajalta valvontanauhoja. Niistä jokaisessa Satu poistuu ostoskorin kanssa maksamatta kaupan tiloista.

Varkaus osoittautui yllättäen paljon laajemmaksi rötöstelyksi. Marras-joulukuussa – kuukauden aikana – Satu oli tallentunut 20 kertaa valvontakameran nauhalle tilanteessa, jolloin hän on poistumassa kaupan tiloista. Joka kerta hän kantoi koria tai kassia, joka oli täynnä tavaraa.

Poliisi suoritti naisen asuntoon kotietsinnän. Sieltä löytyi muun muassa 10 pakettia vaippoja, miesten paita ja dvd-elokuvia. Satu pidätettiin, joten hän teki silloin ensimmäistä kertaa tuttavuutta ahtaan sellin kanssa.

Tahti kiihtyy

Satu väitti poliisille, että kaksi muutakin työntekijää olisi varastellut tavaraa. Kyse oli kuitenkin niin sanotusta piikki- järjestelmästä, jossa henkilökunta sai ottaa tavaraa hetkellisesti velaksi. Tavarat kuikuitenkin maksettiin, toisin kuin Sadun tapauksessa. Tutkinnassa todettiin, että muut työntekijät eivät olleet syyllistyneet varkauksiin.

Poliisi teki kotietsinnän naisenasuntoon. Sieltä löytyi muunmuassa vaippoja.

Satu oli pidätettynä kaksi vuorokautta. Hän kuvaili pidätysaikaansa raskaaksi ja järkyttäväksi kokemukseksi. Nainen kertoi kuulustelussaan, että hän oli iltavuorossa usein viimeinen, joka lähti kaupasta ulos.

– Aloin jättää ostoksiani maksamatta muistaakseni syyskuussa (2006). Aluksi laitoin ne piikkilistaan, joka oli lihahuoneen seinässä tai kalahuoneen hyllyllä. Ensin listaan laitettiin ne tavarat, joita ei keritty maksamaan juuri samana iltana. Itsekin ostin jotain ja kirjasin piikkilistaan tavarat. Loppujen lopuksi laitoin kaikenlaista pientä tavaraa koriin ja jätin ne maksamatta. Joskus toin EAN-koodilappuja seuraavana päivänä töihin joistakin tavaroista ja maksoin niitä, jotta näyttäisi että maksan piikissä olevia tuotteita, Satu
kertoo.

Varastaminen oli kaupan työntekijälle helppoa, mutta nälkä kasvoi syödessä.

– Varastaminen tapahtui aina siten, että lähdin kiertämään kauppaan joskus korin kanssa, joskus ilman koria. Tein ostoksia kaupassa ja kannoin ne maksamatta kylmiöön odottamaan kotiinlähtöä.

– Loppuvuotta (2006) kohti tahti kiihtyi koko ajan. Luulen, että kun jäin viikonloppuna (30.12.2006) isojen kassien kanssa kiinni, niin minulla oli silloin isoimmat anastetut kantamukset mukanani, Satu selvitti esitutkinnassa.

Satu varasti aluksi maitoa ja päivittäisiä ruokatarvikkeita

– Siitä kaikki lähti liikkeelle ja lopulta tilanne meni siihen, että otin hetken mielijohteesta oikeastaan vähän kaikenlaista.

Satu tunnusti syyllistyneensä varkauteen. Hän oli muutenkin halukas selvittämään sotkunsa. Nainen muun muassa laati listan kaikista niistä tavaroista, joita hän oli varastanut.

– Ruokaa vein aina silloin, kun kotona oli tarvetta.

Vei miehelleen boksereita

alibi

Nämä naisten saapikkaatjäivät maksamatta.

Satua kuulusteltiin myös seuraavana päivänä, 4. tammikuuta 2007. Hän halusi muuttaa kertomustaan, eli tunnustaa, että varastelu olikin alkanut jo vuonna 2003, jolloin hänen työsuhteensa oli alkanut.

– Jossain vaiheessa aloin anastaa maitoa ja muita elintarvikkeita pienessä mittakaavassa.

Satu jäi äitiyslomalle vuoden 2004 helmi-maaliskuussa. Hän palasi töihin joulukuussa 2004.

– Tämän jälkeen aloin näpistellä noin kerran viikossa repullisen erilaisia elintarvikkeita. Pääsääntöisesti vein aina maitoa.

Satu teki siivoamisen lisäksi tavaratalossa muitakin hommia. Hän muun muassa pilkkoi juustoja. Siinäkin tehtävässään hän käytti tilaisuutensa hyväkseen.
– Joka päivä laitoin jonkun palan juustoa hävikkitavaraan. Vein sen sitten itselleni, vaikka juusto oli aivan myyntikuntoista.

Satu hääri juustojen parissa vuonna 2006 huhtikuusta kesäkuuhun. Heinäkuun Satu piti kesälomaa.
– Tulin elokuussa takaisin ja jatkoin juustojen pilkkomista siivoamisen lisäksi.

– Kesäloman jälkeen minusta tuntui, että porukka käy kesken työpäivän ostoksilla. Tuntui, ettei kukaan maksa. Tästä rohkaistuin ja aloin viedä pari kolme kertaa viikossa kassillisen ruokaa. Sitten pikku hiljaa aloin viedä ihan kaikkea tavaraa. Olen vienyt miehellenikin boksereita ja jotain paitoja. Lasten osastolta lasten ruokia, nokkamukin, junaradan erilaisia osia, kahdeksan dvd-elokuvaa ja sen sellaista, Satu kertoi kuulustelussaan.

Joskus asunnossa on ollut suoranainen vaippavarasto – Jossain vaiheessa vaippoja oli varastoituna lähes parikymmentä pakettia. Tuttipulloja lapsemme ei ole tarvinnut. Niitä meillä on ainoastaan yksi tai kaksi pulloa, mitä äitiyspakkauksessa olen saanut.

Satu arvioi varastamansa tavaran arvoksi noin 5 000 euroa. Työnantajan mukaan summa oli huomattavasti enemmän. Myöhemmin selvisi, että nainen oli varastanut 20 000 euron edestä tavaraa.

Kotona vaippavarasto

Satu näpisteli myös tavaratalon kahvikassasta rahaa. Hän vei 5 euroa kerrallaan. Muualta hän ei rahaa vienyt.
– Tavaratalon kassakaappiin en ole koskenut. En edes tiedä missä avain on tai aukeaako se avaimella vai jollain numerosarjalla.

Varastelusta tuli naiselle jokapäiväinen ongelma. Hän paljasti olleensa lääkityksessä ongelmiensa takia
– Pysyin lääkkeillä vähän paremmassa kunnossa ja onnistuin olemaan varastelematta isommin.

Aviomies oli tietoinen vaimonsa ongelmasta. Satu kertoi varastelusta itse.
– Mieheni sai tietää tästä tavastani jossain vaiheessa alkusyksystä 2006 tai niihin aikoihin. En pystynyt hänellekään selvittämään muuta kuin että en hallitse tekemisiäni masennuksestani johtuen. Tieto lipsahti minulta humalapäissäni.

alibi

Satu varasteli myöslasten dvd-elokuvia.


– Muistan jossain vaiheessa kertoneeni työporukassani, että tarvitsisi varmaan avata tavarataloon tili, jonka mieheni saisi maksaa. Kerroin sen ääneen, koska tuntui, että minua varmaan epäillään kun vein aina korillisen tai pussillisen ostoksia mukanani.

Satu lahjoitti varastamiaan tavaroita muun muassa naapurinsa lapsille.

– Olen antanut ainakin dvdelokuvia ja junaradan osia. Olen myös pakannut juustoa ja graavilohta miehelleni, joka on antanut ne yrityslahjoina eteenpäin, nainen tunnusti.

Kaupan myyjä kertoi käyneensä Sadun kotona vierailulla. Satu oli silloin muuttanut uuteen rivitaloasuntoon, joka sijaitsee hyvällä asuinalueella Nokialla. Satu esitteli vieraalle asuntoa. Vieras ihmetteli vaatehuoneessa ollutta vaippavarastoa.

– Paketteja oli ainakin parikymmentä. Kysyin mistä moinen määrä vaippoja. Hän vastasi saaneensa niitä äidiltään, vieras totesi.

Samalla kerralla vieras oli kiinnittänyt huomiota kaapissa olleisiin tuttipulloihin.

– Niitä oli merkillisen paljon, vieras kertoi poliisille. Vaippoja säilytettiin tavaratalossa aivan Sadun työpisteen vieressä.

Katui syvästi

Nainen halusi sopia asian kauppiaan kanssa. Hän kysyi pankilta, paljonko saisi lainaa. Pankki myönsi 20 000 euroa. Satu maksoi tämän summan jo 15. tammikuuta tavaratalolle, vaikka hän oli omasta mielestään varastanut vain 5 000 euron edestä. Asia ei ollut kuitenkaan vielä tällä sovittu. Poliisin esitutkintamateriaali eteni syyttäjälle.

Kihlakunnansyyttäjä Antti Virtanen luki Sadulle keväällä 2007 syytteen varkaudesta:

”Satu on elokuusta 2003 alkaen toimiessaan siivoojana ja elintarvikemyyjänä anastanut elintarvikkeita ja muita päivittäistavara- tyyppisiä tuotteita enintään arviolta 43 234 euron määrältä. Satu on korvannut asianomistajille sovitun mukaan 20 000 euroa.”

Satu myönsi siis syyllistyneensä varkauteen. Hän katsoi varastaneensa edelleen vain 5 000 eurolla. Tampereen käräjäoikeuden ratkaisun mukaan anastetun omaisuuden arvo oli enintään 20 000 euroa.

Tampereen käräjäoikeus päätti viime toukokuussa jättää syytetyn tuomitsematta rangaistukseen. Päätöstä on arvosteltu nyt ankarasti, kun naisen epäillään syyllistyneen kahteen murhaan ja kahteen murhan yritykseen. Mutta ei Tampereen käräjäoikeuskaan suinkaan väheksynyt naisen varkauksia.

”Anastetun omaisuuden suuren määrän takia teko on vakava ja sen vakavuutta lisää se, että teko on kohdistunut työnantajaan, jonka tulisi voida luottaa työntekijöihinsä. Vakava teko edellyttää yleensä vankeusrangaistusta”, käräjäoikeuden ratkaisussa todetaan.

Vaippoja ja ruisleipää

Myrkytyskuolemista epäilty nainen on
kiistänyt jyrkästi osallisuutensa surmiin.
Tämän vuoden tammikuussa
hän helpotti varkausjutussa tutkintaa
laatimalla itse listan kähveltämistään
tavaroista:
  • AAA-patteripaketti
  • 4 Pampers vaippapakettia
  • Maitoa, kermaa
  • Colaa/limsaa
  • Jogurttia, vanukkaita, viiliä
  • Ruisleipää
  • Naisten kesäsandaalit,
    Donna moderna –merkkiset
  • Voimarinia
  • Voipaketti
  • Mallasuutetta
  • Purukumia
  • Torttulevy
  • Salaattia
  • Fairya
  • Palmolive –käsinpesuainetta
  • Jätepusseja
  • Kuplavaahtoa
  • Hiusharja
  • Suklaata
  • Alkometrin pillit
  • Urheilujuomaa
  • Juustoa
  • Lastenruokaa
  • Harmaa Ross River –college
    (Satu palautti sen kauppaan,
    koska se ei sopinut hänen miehelleen)
  • 4 lasten dvd-levyä, Walt Disney -elokuvia
  • Lasten formulapaita
  • Lotta&Lassi raitapaita ja
    samanmerkkiset kevythousut
  • Spiderman sukat
  • Mustat sukkahousut, merkiltään Pirkka

Satu kertoi oikeudenkäynnissä katuvansa tekoaan. Hän sanoi olevansa äärettömän pahoillaan ja häpeävänsä tekoaan syvästi. Käräjäoikeus otti tämän huomioon ratkaistakseen Sadun tuomiota.

”Käräjäoikeus on pääkäsittelyssä voinut havaita, että tämä pitää varmasti paikkansa. Käräjäoikeus toteaa, että harvoin on pääkäsittelyssä tavattu katumustaan niin selvästi osoittavaa vastaajaa kuin Satu”, käräjäoikeus ilmoitti päätöksessään.

Satu kertoi käräjäsalissa tunteisiin vetoavasti kokemuksistaan. Hän sanoi oikeudenkäynnin odottamisen olleen raskasta aikaa.

”Käräjäoikeudelle on käynyt selväksi, että vastaaja on ymmärtänyt tekonsa moitittavuuden, joten rangaistus ei ole sen osoittamiseksi tarpeen”, käräjäoikeus ilmoitti ratkaisussaan.

Katumuksen lisäksi käräjäoikeuden päätökseen vaikutti se, että Satu opiskeli terveydenhoitoalalla. Jos Sadulle tuomittaisiin vankeusrangaistus, siitä tulisi hänen rikosrekisteriinsä merkintä. Tämä puolestaan voisi haitata naisen työnsaantia.

”Siihen nähden miten vastaaja on tekoonsa suhtautunut, käräjäoikeus pitää kohtuuttomana sitä, että teolla voisi olla niin kauaskantoinen seuraus. Vastaaja on vapaaehtoisesti suostunut raskaaseen korvausvastuuseen, kertoen, ettei tällä hetkellä pysty lyhentämään pankista ottamaansa lainaa.

Tämä tarkoittaa sitä, että sakkorangaistus lisäisi hänen taloudellisen rasituksensa kohtuuttomaksi, koska sakonkin tulisi teon vakavuudesta johtuen olla ankara. Kokonaisarvionaan käräjäoikeus päätyy siihen poikkeukselliseen ratkaisuun, että rangaistuksen tuomitseminen olisi hänen tilanteessaan kohtuutonta”, käräjäoikeus totesi ja jätti naisen ilman
rangaistusta.


Artikkeli julkaistu Alibin numerossa 9/2007

Teksti: Alibi.fi