Porin kaksoissurma: Teloitussurmien vaietut taustat

Kun porilaisesta vuokra-asunnosta löytyi iltapäivällä kaksi surmattua naista, oli Porin poliisilla jälleen tutkittavanaan kaksi raakaa ja hyvin poikkeuksellista henkirikosta.

8.6. kello 13.50. Kujanjuoksu. Aleksandr Siekkinen aloitti kärsimystiensäsalamavalojen loisteessa.

Kesäkuun alku oli Satakunnassa lämmin, suorastaan helteinen. Tiilimäentien ja Maamiehenkadun kulmauksessa sijaitsevan Porin ensi-ja turvakodin yhdellä asuntokäytävällä leijaili outo lemu. Jotkut naisasukkaat ehtivät hajua jo ihmettelemään.

Noin kello 14.05 taloon tulvahti runsaasti poliiseja. Virkavalta rynnisti määrätietoisesti ylimmän kerroksen yksiöön. Asunto ei ole turvakodin asuntoja, vaan se kuuluu asuin- ja palvelutalo Esikolle. Yksiössä virkavaltaa kohtasi järkyttävä näky. Huoneistossa oli kahden nuoren naisen ruumiit. Heidät oli surmattu nukkuessaan hyvin erikoisella
tavalla.

Kesäkuun 6. päivä kello 19.00 Porin poliisi julkaisi ensimmäisen tiedotteen. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Erik Salonsaari ilmoitti, että kaupungissa oli tapahtunut kaksi henkirikosta, joiden tekotapa oli raaka. Porin Tiilimäellä levisi kulovalkean tavoin tieto kahden nuoren naisen surmaamisesta. Virkavalta yritti toimia huomaamattomasti, sillä vakava rikos oli tapahtunut turvakodin naapurissa, jossa ihmisen tulisi voida uskoa turvalliseen elinympäristöön.

Kaksoissurma tapahtui talossa, jossatoimii turvakoti ja lasten päiväkoti.

Lisäksi talossa on lasten päiväkoti, jonka toimintaa ei haluttu häiritä järkyttävillä uutisilla. Jo ennen poliisin tiedotetta alueella liikkui toimittajia ja valokuvaajia. Useiden päivien ajan lehtien kansijutut käsittelivät Porin naissurmia. Tietoa tapahtumien kulusta tihkui viranomaisilta niukasti, joten toimittajat haravoivat pitkin kaupunkia uhrien ja tekijän
taustoja selvitellen.

Tällä kertaa poliisi ei tarvinnut julkisuudelta apua syyllisen etsimiseen, sillä poliisilaitoksen pidätyssellissä istui mies, joka on myöhemmin tunnustanut olevansa syypää Poria ja koko valtakuntaa järkyttäneisiin tekoihin.

Siellä on kaksi…

Keskiviikkona (6. kesäkuuta) noin kello 14.00 tuli Satakunnan hälytyskeskukseen nimetön puhelinsoitto, jossa ilmoitettiin, että osoitteessa Tiilimäentie 2 on kaksi naisen ruumista. Kun ilmoitus vainajista osoittautui todeksi, käynnisti Porin poliisi laajan operaation, jonka tarkoituksena oli ottaa kiinni asunnonhaltija, 19- vuotias Aleksandr Siekkinen. Hänet oli nähty asuntonsa pihapiirissä aikaisemmin päivällä. Erityistuntomerkkeinä olivat tumma polkkatukka ja side toisessa kädessä.

Aleksandr vangittiintodennäköisin syinepäiltynä kahdestamurhasta.

Soitettuaan hätänumeroon Aleksandr siirtyi läheiselle Tiilimäen Nesteelle, mistä osti virvoitusjuomapullon. Juomaa maistellen nuorukainen kulki kohti rautatien ja Valtatie kahden alittavaa Portaali- tunnelia. Siellä hän kohtasi poliisipartion, joka kyseli Aleksandrilta havaintoja etsitystä miehestä. Tarkkasilmäinen poliisimies havaitsi kuitenkin siteen Aleksandrin kädessä. Etsitty oli löytynyt. Kello oli noin 14.50, kun nuorukainen tuotiin Porin poliisilaitokselle.

Aleksandr Siekkinen oli vähäpuheinen, mutta havaittuaan olevansa auttamattomasti umpikujassa hän tunnusti seuraavana päivänä, torstaina 7.6. 2007, surmanneensa 22- ja 26- vuotiaat porilaiset naiset, jotka olivat tulleet vierailulle hänen asuntoonsa. Surma-ajaksi tarkentui lauantain ja sunnuntain välinen yö. Sen sijaan syytä teolleen nuorukainen ei osannut kertoa. Ryöstöstä ei ole kyse, mutta seksuaalimotiivia tutkitaan edelleen.

22-vuotias Victoria ja 26- vuotias Heidi olivat menettäneet elämänsä hallinnan. He asuivat Porin Sininauha ry:n tukiasunnossa. Sieltä he olivat lähteneet lauantaina 2.6. kaupungille ja tavanneet iltapäivällä Kirjurinluodolla Aleksandrin, jota eivät aikaisemmin tunteneet. Mikä heitä yhdisti? Kesä, tajunnan huuruisuus ja elämän laitamyötäinen? Nuoret olivat ottaneet aurinkoa ja keräilleet pulloja. Myöhemmin oli hankittu lisää olutta ja menty Aleksandrin asunnolle Tiilimäelle.

Tapahtumien yksityiskohtainen kulku paljastuu vasta, kun Porin käräjäoikeus alkaa kesälomien jälkeen käsitellä tapausta.

Perjantaina 8.6.2007 täsmälleen kello 14.00 alkaneessa pakkokeinokäsittelyssä Porin käräjäoikeus vangitsi Aleksandr Siekkisen todennäköisin syin kahdesta murhasta epäiltynä. Rikoskomisario Erik Salonsaaren vaatimuksesta asia käsiteltiin suljetuin ovin ja asiakirjat julistettiin salaisiksi oikeudenkäyntiin asti. Syyte on nostettava 7.9.2007 mennessä.

Kertoi kaverilleen

Alibi on seurannut tiiviisti tapahtumien kulkua Porissa. Aleksandrin pidättämisen jälkeen tapasimme hänen ystävänsä ja naapurinsa, 22-vuotiaan Jaana Heiskalan

– Minulle oli täysi yllätys, että hän on sellaisen teon tehnyt. Asunnosta ei ole viikonvaihteessa kuulunut mitään outoja ääniä. Sen sijaan Aleksandr oli maanantaina luonani katsomassa televisiota. Meillä on täysin samanlaiset asunnot. Olen käynyt hänen kämpässään, joka oli aina hyvin sotkuinen. Pulloja lojui kaikkialla ja mikro oli keskellä lattiaa.
Näitkö asunnossa jotain aseita? (Tuossa vaiheessa tekotapaa tai tekovälinettä ei kerrottu julkisuuteen.)
– En nähnyt koskaan mitään aseita. Hän oli sellainen ystävällinen ja avulias kaveri, joka halusi usein tarjota minullekin olutta. Monta kertaa hän kuskasi minua ja lastani asioille lainaten kavereiltaan autoa.
– Silloin maanantaina hän tuli meille kaverinsa ja tämän koiran kanssa illalla noin kello 20.50. Hän kysyi lupaa lähettämällä minulle tekstiviestin. Katsoimme telkkarista yhtä amerikkalaista elokuvaa ja pelasimme korttia. Meiltä hän lähti tasan kello 23.00.
– Hän sanoi olleensa viikonvaihteessa putkassa. Muuten hän oli aivan normaali ja naureskeli siinä joillekin asioille.
– Aleksandr oli kiinnostunut minusta, koska kyseli kaveriltani viimeksi perjantaina, seurustelenko jonkun kanssa. Hänellä ei ollut tyttöystävää eikä kovin monta kaveria muutenkaan. Taustoistaan hän ei mielellään puhunut.
– Tämä on kyllä sellainen tapaus, että muutan välittömästi pois Porista. En halua enää asua tässä kaupungissa. Asuntooni tehtiin viikko sitten murto. En tiedä, onko tällä naapurilla osuutta siihen asiaan, kertoi Jaana elämästään Alibille.

Perjantaina 8.6. kello 10.30. Jaana Heiskala oli Aleksandrinlähin naapuri ja ystävä.

– Tuntuu hurjalta ajatella, että hän oli kolme päivää siellä asunnossa niiden vainajien kanssa. En osaa ymmärtää, että pelasin korttia ”murhamiehen” kanssa.

Yksi Aleksandrin harvoista ystävistä on kertonut, että jo iltapäivällä maanantaina 4.6.2007 ”Allu” kertoi hänelle puhelimessa, mitä oli tapahtunut. Kaverilleen hän sanoi odottelevansa poliisiautoa. Aikaisemmin maanantaina nuorukaiset olivat vierailleet tuttavansa luona ja Aleksandr oli käynyt hoidattamassa kädessään ollutta palovammaa

18-vuotias kaveri piti Aleksandrin kertoman kauhu-uutisen omana tietonaan. Vasta sen jälkeen, kun julkisuuteen oli tullut tieto Aleksandrin pidättämisestä, kaveri soitti poliisille ja kertoi saamastaan puhelusta. Myöhemmin nuorukainen on ollut kuulusteltavana Porin poliisilaitoksella.

Jalkajousi ja paloittelu

6.6.2007 kello 14.20 luettiin Aleksandr Siekkisen vangitsemispäätös Porin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden miettiessä päätöstään. Alibin toimittaja kysyi rikoskomisario Erik Salonsaarelta, mikä on surma-ase?
– Valitettavasti en voi vastata tuohon kysymykseen. Tekoväline on kuitenkin poliisin hallussa.

Yhtä harvasanainen oli Siekkisen avustajaksi määrätty maankuulu käräjäsalien konkari, varatuomari Esko Kivitie.
– Tietysti minä asian tiedän, mutta en voi sitä julkisuuteen kertoa. Minua sitoo oikeuden määräys asioiden salassa pitämisestä.

Samana iltana noin kello 16.00 Alibin toimittajalle kerrottiin ”luotettavasta lähteestä”, että tekoväline on jalkajousi. ”Allu” oli hankkinut jousen joitakin aikoja sitten internetin kautta. Hän oli käynyt ampumassa tauluihin tarkkuusammuntaa, mihin tarvitaan erityiset taulunuolet. Normaalisti jousipakettiin kuuluu kaksi metallinuolta, kaksi alumiininuolta ja kaksi lasikuitunuolta, joissa on leikkaavat metsästyskärjet.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, 2.-3. kesäkuuta, Aleksandr Siekkinen ampui nukkuvia naisia jalkajousella ylävartaloon nopeassa tahdissa useamman kerran. Jousi on liki äänetön ase. Tarkkaan kohdistettu nuoli on tappava ja aseen uusi virittäminen vie vain kolme sekuntia. Kun asunnonhaltija oli päättänyt surmata humalaansa nukkuvat satunnaiset vieraansa, heillä ei enää ollut mahdollisuuksia
selviytyä.
– Se oli teloitus!

Otsikon tälle jutulle tuli antaneeksi surmapaikan naapurissa olevalla Tiilimäen Nesteellä paikallislehteä lukenut taksimies

Aleksandr Siekkinen teki Muraset! Myös Mika Muranen surmasi jalkajousella kaksi ihmistä Karhulassa vuonna 1994. Tuolloin Siekkisen Aleksandr oli 6-vuotias lapsi.

Tällä jalkajousella Mika Muranensurmasi kaksi ihmistä. Samantyyppistä asetta käyttimyös Aleksandr Siekkinen.

Tieto jalkajousesta levisi julkisuuteen ja niinpä tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari vahvisti asian tiedotteellaan iltapäivällä 15.6.2007.

Alibi teki tutkinnanjohtajalle samana päivänä kaksi lisäkysymystä.. Yrittikö tekijä paloitella tai silpoa uhrejaan? Meillä on asiasta sellainen tieto.
– Tuota en voi vahvistaa.
Entä kiistää?
– Kuten sanoin, en voi vahvistaa, toisti tutkinnanjohtaja.

Vastauksista voimme tulla vain siihen johtopäätökseen, että jollain tavoin surmaaja yritti ruumiita pilkkoa. Ehkä hävittääkseen vainajat? Ollessaan helteisinä päivinä asunnossa vainajien kanssa, Aleksandr piti parvekkeen ovea ja ikkunoita auki, minkä vuoksi osa alkavasta kalmanhajusta levisi rappukäytävään.

Aleksandr Siekkinen oli surmaviikonvaihteessa juoppoputkassa. Kysyimme tutkinnanjohtaja Salonsaarelta, oliko epäilty putkassa perjantain ja lauantain välisen yön vai sunnuntain ja maanantain välisen yön?
– Tuohonkaan en voi vastata. Nuo tiedot eivät ole julkisia enkä tässä yhteydessä voi ottaa kantaa epäillyn tekemisiin ennen tai jälkeen tapahtuman. Tutkinta jatkuu koko ajan.

Alibin tietojen mukaan Aleksandr joi surmaa seuranneena päivänä eli sunnuntaina 3.6. itsensä kaatokänniin ja joutui Porin poliisilaitoksen juoppoputkaan. Hänet vapautettiin normaalisti kahdeksan tunnin kuluttua. Rikospuolen miehillä olisi tuolloin jo ollut Aleksandrille hyvin vakavaa asiaa.

Neuvostoliitossa syntynyt

Aleksandr Siekkinen on syntynyt Neuvostoliitossa 30.11.1987. Hän on maahanmuuttaja, joka on asunut Suomessa liki 17 vuotta.
– En halua antaa asiasta haastatteluja. Miksi meiltä kyselette?

Aleksandrin äiti on joutunut toimittajien piirityksen kohteeksi. Hän on uupunut ja hämmentynyt. Äidinrakkaudella hän on luonnehtinut poikaansa kiltiksi lapseksi, joka ei tekisi kenellekään pahaa. – Haluan vain tavata poikani. Olemme olleet Suomessa 17 vuotta ja meillä on Suomen kansalaisuus. Olemme olleet suomalaisia jo yli 100 vuotta! Kunnioittakaa kotirauhaa, äiti pyytää toimittajalta perjantaina
15.6.2007.

Alibi ei halua mitenkään syyllistää äitiä tai muita maahanmuuttajia. Haluamme vain selvittää taustoja ja pohtia, mikä on tähän onnettomaan tapahtumaan johtanut.

– Suomessa on liian pienet rangaistukset näissä väkivaltarikoksissa,sanoo Jarmo Kallioinensurmatalon naapuris

Huhtikuussa 1990 sanoi presidentti Mauno Koivisto televisiolle antamassaan haastattelussa, että inkeriläiset ovat suomalaisia. Heidän esi-isänsä ovat Ruotsin vallan toimesta aikoinaan sille alueelle siirrettyjä ja paljon kärsineitä. Tuosta haastattelusta syntyi niin sanottu ”Inkeri-jono”, kun inkeriläistaustaiset saivat muuttaa Suomeen paluumuuttajina. Koiviston lausunnon jälkeen on yli 25 000 inkeriläistaustaista ihmistä muuttanut Suomeen Venäjältä ja Virosta. Jonossa tapahtui paljon väärinkäytöksiä ja Suomeen taisi tulla enemmän muita kuin inkeriläisiä. Nyt jono on suljettu ja inkeriläismuutto tyrehtymässä.

Inkeriläis-jonosta tulleiden sopeutuminen ei ole ollut helppoa. Ongelmia on syntynyt varsinkin näiden maahanmuuttajien toisen sukupolven kanssa. Pääkaupunkiseudulla he ovat suorastaan tehtailleet rikoksia. Ulkomaalaisvirasto on karkottanut yli 200 nuorta maahanmuuttajaa, jotka ovat syyllistyneet Suomessa törkeisiin rikoksiin.

Myös Aleksandr Siekkisen nuoruus on ollut täynnä ongelmia. Koulussa häntä on kiusattu ja ”ryssitelty”, minkä vuoksi hän sulkeutui omiin oloihinsa. Kaveripiiri on ollut hyvin suppea.

Aleksandrin koulumenestys oli heikkoa. Yläasteen viimeisen luokan hän tuplasi ja opinnot kauppaoppilaitoksessa jäivät kesken. Kuvaan tuli alkoholi ja epäsäännöllinen elämäntapa. Viime aikoina nuorukaisen parhaita kavereita ovat olleet käsissä roikkuneet ”mäyräkoirat”. Aleksandrin huumetaustasta ei ole näyttöjä, mutta hänen tilillään on pieniä rötöksiä. Vuonna 2004 ”Alluksi” kutsuttu nuorukainen murtautui kaksi kertaa entiseen kouluunsa. Mukana oli kaksi eri kaveria ja saalis vähäinen, toisella kerralla olematon. Oikeudessa tuli 180 euron sakko varkaudesta ja varkauden yrityksestä. Ulosoton luettelossa Aleksandrilla on kymmenen merkintää, joiden suuruus vaihtelee 97-616 euron välillä.

Syytettyä avustaa porilainenvaratuomari Esko Kivitie.

Viimeisin poliisilla tutkittavana ollut rikos koski nettipetoksia. Aleksandr on yksi niistä porilaisista nuorista, jotka myivät internetissä olematonta tavaraa. Yhdelle uhrille hän onnistui myymään mp3- soittimen ja toiselle Nokia70- kännykän. Aleksandr ilmoitti toimittavansa puhelimen heti kun raha, 290 euroa, on hänen tilillään. Syöttiin tarttui mies, joka kokeili ensimmäistä kertaa nettikauppaa. Rahat menivät, sillä puhelinta ei ollut olemassakaan.

Aleksandr Siekkinen oli hyvää vauhtia syrjäytymässä, minkä vuoksi hänelle hankittiin sosiaaliviranomaisten toimesta valvottu tukiasunto Esikosta Tiilimäentieltä.

Annoin hänelle potkut

Sopeutumisvaikeuksiensa keskellä Aleksandr yritti korjata asioitaan ja tehdä myös töitä. Alibi tapasi henkilön, joka toimi Aleksandrin esimiehenä suuressa puhelinhaastatteluja tekevässä yhtiössä.
– Hänet otettiin meille poikkeuksellisesti töihin 17-vuotiaana vuonna 2004. Hän oli kirjoissamme seuraavan vuoden ja vuonna 2006 annoin hänelle potkut ja poistin työlistoilta, kertoo nimeään ja yritystään tiukasti suojaava esimies.
Miksi hän sai potkut?
– Hän jäi usein pois työvuoroista. Hän oli ongelmallinen työntekijä, koska häneen ei voinut luottaa.
– Annoimme hänelle muutaman varoituksen ennen potkuja. Hänen asioitaan kyseltiin jostain viranomaistaholta. Vielä viime vuonna hän pyrki uudelleen meille töihin, mutta en voinut perua päätöstäni, esimies kertoi Alibille.
– En kuitenkaan olisi voinut hänestä tällaista kuvitella. Hänen yksityiselämästään minulla ei ollut tietoa. Sen sijaan tunsin ulkonäöltä nämä surmien uhrit. Toinen heistä, Heidi, oli entinen koulukaverini. Muistan, että hän oli tavallisesta kodista, hyvä oppilas ja häntä kutsuttiin ”Pikkupääksi”. Tiesin hänellä olleen vaikeuksia myöhemmin elämässään. Nuoremmasta tytöstä, Victoriasta, en tiedä muuta kuin etunimen

Artikkeli julkaistu Alibin numerossa 7/2007