Sarjakuristaja laittoi syytteet leikiksi

Kolmesta tapon yrityksestä syytetty Michael Maria Pentholm, 44, sanoi Oulun käräjäoikeudessa, että  naisten kuristamiset olivat vain leikkiä.

– Olen sadomasokisti. Kuristamiset liittyivät seksuaaliseen taipumukseeni, Pentholm sanoi.

VAARALLINEN. Michael Maria Pentholm on aiemmin surmannut jo kolme naista kuristamalla.

Alibin jo joulukuun numerossa paljastama sarjakuristaja Michael Maria Pentholm, 44, saapui Oulun käräjäoikeuteen nahkahousuissaan vastaamaan syytteisiin kolmesta tapon yrityksestä.

Pentholm on rikoksentekijänä harvinaislaatuinen, sillä hän on ainoa suomalainen, jonka Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI on luokitellut sarjamurhaajaksi. Juridisesti hän ei ole kuitenkaan murhaaja.

Pentholmin käsien kautta on aiemmin menettänyt jo kolme ihmistä henkensä. Heistä yksi oli oma äiti, toinen 12-vuotias tyttö ja kolmas naistuttava.

Nyt Oulun käräjäoikeudessa käsiteltiin kolmea tapon yritystä ja yhtä pahoinpitelyä. Näissäkin tapauksissa uhrina oli nainen ja tekotapana kuristaminen.

Michael Maria Pentholm tilasi viime syyskuussa kotiinsa siivoojan Oulun Toppilassa sijaitsevalle asunnolleen. Hän oli löytänyt lehdestä ilmoituksen, soittanut numeroon ja pyytänyt siivoojaa saapumaan 18. syyskuuta asunnolleen.

Kyse on pienestä kerrostaloasunnosta. Pentholmilla ei ollut asunnollaan edes huonekaluja. Ei muuta kuin patja keskellä lattiaa.

Pentholm näytti siivoojalle, mistä siivousvälineet löytyisivät. Tämän jälkeen mies poistui vessaan, mutta palasi sieltä kohta takaisin. Pentholm tarttui saman tien siivoojaa kaksin käsin kurkusta kiinni, raahasi hänet makuuhuoneeseen, kaatoi lattialle ja meni itse makuulleen naisen päälle. Pentholm uhkasi naista tappamisella.

KURISTAJA. Pentholm saapui oikeuteen nahkahousuissaan.

– Nyt pidämme ensin hauskaa ja siivoamme sen jälkeen, Pentholm totesi naiselle.

Nainen onnistui tarttumaan kiinni Pentholmin aataminomenaan. Hän puristi sitä  voimakkaasti, jolloin Pentholm lopetti kuristamisen. Nainen onnistui jollakin tavalla pitämään Pentholmia aloillaan.

Hän sai soitettua poliisille, jotka tulivat nopeasti asunnolle ja veivät herra Pentholmin mukanaan. Pentholm kiisti oikeudessa syytteet tapon yrityksistä. Siivooja-jutusta todettiin, ettei Pentholmilla ollut surmaamistarkoitusta.

– Hän on hyvin lyhyen aikaa, ehkä noin 10 sekuntia, kuristanut naista kaulan alueelta. Tällä kuristamisella hän ei ole tarkoittanut surmata uhria, asianajaja Kari Eriksson sanoi.

Nauttii alistettuna olemisesta

Moni varmasti ihmettelee, minkä ihmeen takia joku tilaa asunnolleen siivoojan ja ryhtyy ilman riitaa kuristamaan tuntematonta ihmistä. Pentholmin asianajaja Kari Eriksson esitti oikeudelle puolustuksen näkemyksen asiasta:

– Pentholm oli vapautunut vankilasta ja päässyt siviiliin marraskuussa 2008. Tuon jälkeen hänen elämässään on ollut vaikeuksia. Läheiset ihmiskontaktit puuttuivat täysin.

Hän kaipasi ja haki läheisyyttä. Pentholmilla on taipumus sadomasokistiseen seksiin. Siihen yhtenä osana kuuluu kuristaminen. Pentholm on kertonut nauttivansa eniten siitä, kun hän on alistettuna.

Pentholm kävi pari kertaa maksullisen dominan luona eräässä oululaisessa seksiliikkeessä.

– Hän sai niillä kerroilla opastusta siihen, millä tavalla tuota seksiä voidaan harjoittaa aiheuttamatta vaaraa toiselle osapuolelle.

Pentholm oli ollut edellisenä iltana juhlimassa. Hän oli tapahtumapäivänä kovassa krapulassa ja kaipasi omien sanojensa mukaan läheisyyttä.

Puolustuksen mukaan Pentholm ei raahannut uhriaan väkisin makuuhuoneeseen. Kyse oli enemmänkin ohjaamisesta.

– Nainen on vapaaehtoisesti mennyt makuuhuoneeseen, asianajaja Eriksson totesi.

Puolustuksen mukaan Pentholm huomasi, ettei uhri halu sm-seksiä, joten mies keskeytti teon.

– Kuristaminen on loppunut sen vuoksi, että hän on päässyt siihen tarkoitukseen mikä hänellä on ollut mielessä. Jos hän olisi halunnut mennä pidemmälle, hän olisi voinut sen tehdä, Eriksson sanoi. Uhri ei saanut kuristamisesta vakavia vammoja. Kaulalle tuli vain pientä punoitusta.

“Pidetään hauskaa”

Uhrilla oli täysin erilainen näkemys kuin Pentholmilla. Asianomistaja kertoi menneensä asuntoon hyvässä uskossa, että hänet on kutsuttu sinne siivoamaan.

– Asuntoon mennessä ovella keskusteltiin mitä siivotaan. Käytiin asiat läpi. Kaiken muun lisäksi sovittiin myös ikkunoiden pesusta. Menin keittiöön ja Pentholm poistui pesuhuoneeseen. Ehdin ottaa kaapista siivoustarvikkeita, kun huomasin miehen tulevan kylpyhuoneesta. Miehellä oli käsissään nahkahanskat. hän kävi saman tien kiinni ja tarttui molemmin käsin kaulasta.

Naisen mukaan Pentholm sanoi: “Mennään tuonne makuuhuoneen puolelle ja pidetään hauskaa.”

– Hän pakotti minut makuuhuoneeseen ja tuli päälle makaamaan. Samalla mies uhkaili tappamisella. Hän vaati lopuksi anelemaan, ettei tappaisi minua. Siinä vaiheessa otin aataminomenasta kiinni lujaa. Siinä oli kaksintaistelua. Otin miehen käsistä kiinni ja pääsin lopulta hänen altaan pois. Tämän jälkeen huusin lujaa “apua”. Menin  polvilleni hänen käsiensä päälle. Pitelin häntä kiinni niin kauan, että poliisit tulivat.

Siivooja järkyttyi tapahtuneesta.

– Pelkäsin kuolevani, asianomistaja kertoi Oulun käräjäoikeudessa. Läheisyyden kaipuu Michael Maria Pentholm kertoi oikeudessa avoimesti suuntautumisestaan.

– Olen sadomasokisti. Sain siihen opetuksen seksiliikkeessä, jossa otin parin tunnin session. Siellä oli virolaisia naisia, jotka opettivat käsillä kuristamisen. Sitä pystyy “hapensaanti”- leikeillä säännöstelemään ja ohjaamaan turvallisesti.

Otin näitä hoitoja kaksi kertaa, Pentholm selvitti. Siivooja-jutusta Pentholm totesi, että makuuhuoneeseen mentiin yhteisymmärryksessä.

KURKKUUN KIINNI. Pentholm käytti näitä nahkahanskoja.

– Hän meni patjan päälle polvilleen. Minä menin naisen päälle ja kyselin onko hän avioliitossa. Kysyin myös hänen ikäänsä. Sitten otin kaulasta kiinni. En puristanut kovinkaan lujaa. Sitä kesti korkeintaan 10 sekuntia. Kun hän huusi jotain, löysäsin otetta ja annoin hänen nousta.

– Tämä juttu tuli pelkästään minun omien pelleilyjeni ja läheisyyden kaipuun takia, Pentholm sanoi.

“Sinulle on yllätys”

Juttu numero 2 koski sekin tapon yritystä. Asianomistajalla oli elokuussa 2009 lehdessä ilmoitus hierontapalvelusta. Pentholm otti yhteyttä ja tilasi itselleen hieronnan kello 14. Kun asianomistaja ryhtyi valmistelemaan hierontapöytää, Pentholm tarttui välittömästi takaapäin kiinni.

Hän piti toista kättään uhrin suun edessä, toista kaulalla. Pentholmilla oli käsissään jälleen nahkahanskat, joilla hän kuristi uhria. Ja tälläkin kertaa Pentholm uhkaili naista tappamisella.

– Minulla onkin sinulle yllätys. Yksikin väärä liike niin murskaan henkitorvesi, Penthol sanoi.

Kihlakunnansyyttäjä Eva Lindbladin mukaan Pentholm raahasi uhrin kurkusta kiinni pitäen makuuhuoneeseen ja pakotti tämän lattialla olevalle patjalle. Ja taas kerran Pentholm meni makaamaan uhrinsa päälle.

– Minua väsyttää. Levähdetään hetki ennen kuin ruvetaan näihin hierontahommiin, Pentholm tokaisi. Tässä yhteydessä tapahtui myös kuristamista. Pentholm löysäsi ja kiristi sitä välillä.

– Nyt ruvetaan leikkimään. Tiedätkö tällaisista leikeistä? Pentholm kysyi naiselta.

Jossakin vaiheessa uhri hoksasi hieroa Pentholmin selkää.

– Minähän olen tullut tänne hieromaan, nainen sanoi ehkä hieman yllättyneelle Pentholmille.

Nainen käytti parhaalla mahdollisella tavalla puhetaitojaan hyödyksi. Hieroja joi vielä Pentholmin kanssa kahvit, jonka jälkeen hän pääsi lopulta pois asunnosta, mutta ei mennyt suinkaan heti poliisin puheille. Rikosilmoitus tehtiin vasta noin kuukauden kuluttua, mikä kiinnitti myös Pentholmin puolustusta hoitaneen asianajaja Kari Erikssonin huomion.

Uhri, joka purskahti itkuun käräjäsalissa, selitti myöhäistä ilmoitusta poliisille sillä, että hän halusi suojella omaa pientä lastaan.

– Ajattelin, että hänen ei tarvitse nähdä näitä seurauksia. Ilmoituksen tekeminen ei tuntunut millään lailla turvalliselta vaihtoehdolta. Ajattelin, että jos tämä oli tässä, ja että tämä oli vain yksi hairahdus.

Asia olisi jäänyt kokonaan hierojan ja Pentholmin väliseksi, ellei poliisi olisi ottanut yhteyttä. Poliisi löysi hierojan yhteystiedot Pentholmin kännykästä.

– Poliisi kertoi, että vastaavia tapauksia oli ollut muitakin. Kuulin, ettei tämä loppunut minuun, vaan uusia juttuja oli tulossa, asianomistaja kertoi.

Pentholm selitti oikeudessa, että hän oli työskennellyt puhelinmyyntihommissa, jossa selkä oli jumiutunut ja hän tarvitsi hierojaa.

– Hieronta kesti pitkään. Se kesti paljon kauemmin kuin se kuristusleikki, Pentholm arvioi.

– Kun nainen lähti, kannoin hänen hierontapöytänsä alas. Lopuksi annoin hänelle kasvoille pari pusua, Pentholm muisteli.

“Hyvä tyyppi”

Juttu numero kolme tapahtui jo viime toukokuussa, tällä kertaa uhrin asunnolla. Tekotapa oli sama kuin aiemmissakin tapauksissa.

Pentholm tapasi uhrin tällä kertaa ravintolassa. Nainen tuli Pentholmin kanssa istumaan, sillä joku oli kehunut miestä “hyväksi tyypiksi”.

– Jossakin vaiheessa mies sanoi, että hänellä on asunnossaan uusia naisten saapikkaita. Hän sanoi, että voisi antaa ne minulle vaikka ilmaiseksi.

Pentholm pyysi minua asunnolle katsomaan saapikkaita. Näin tapahtuikin. Kun pääsimme asunnolle, tunsin saman tien nahkahanskat kurkullani. Hän puristi niin lujaa, että kaaduin lattialle ja menetin jossakin vaiheessa tajuni.

SAAPIKKAIDEN ESITTELY. Pentholm houkutteli naiset asuntoonsa milloin minkäkin syyn takia.

– Pyysin, ettei hän tappaisi minua. Mies vastasi, ettei tapa, mutta hän haluaa kanssani sm-seksiä.

Sanoin, etten halua sellaista seksiä, enkä mitään muutakaan seksiä. Pentholm komensi naisen riisuutumaan alasti. Hän kehui naisen vartaloa ja jossakin vaiheessa vaatteet puettiin takaisin päälle.

Pentholm esitteli naiselle asuntoaan, joka oli karu, koska siellä ei ollut huonekaluja.

– Mies pyysi, että tulisin asentamaan hänelle verhoja. Annoin myös ymmärtää, että voimme ryhtyä seurustelemaan.

Jonkin ajan kuluttua Pentholm lähti naisen kanssa takaisin ravintolaan. Pentholm otti mukaansa puukon. Naisen mukaan pelottelutarkoituksessa.

He istuivat jonkin aikaa ravintolassa, kunnes lähtivät naisen asunnolle. Sielläkään kaikki ei sujunut normaalisti, sillä nainen soitti ystävälleen ja kertoi olevan vaikeuksissa. Paikalle tuli mieshenkilö, joka poisti Pentholmin naisen asunnolta.

Uhrilta kysyttiin, miksi hän ilmoitti tapauksesta niin myöhään poliisille. Nainen vastasi:

– Halusin ensin unohtaa koko asian. Syytin tapauksesta itseäni. Minua pelotti. En uskaltanut mennä ulos, en edes kauppaan. En uskaltanut nähdä ihmisiä.

Nainen teki rikosilmoituksen vasta kuukausien jälkeen.

– Ystäväni soitti ja kertoi uudesta Alibi-lehdestä. Siinä oli ollut tästä syytetystä miehestä kuva. Tämän jälkeen päätin tehdä rikosilmoituksen ja soitin poliisille.

Pentholm oli naisen kanssa jonkinlainen baarituttu. He olivat tutustuneet toisiinsa tiettävästi jo vuonna 1985. Pentholm oli yrittänyt houkutella muitakin naisia saapikkaillaan asunnolleen.

Asianomistajan ystävä kertoi tutustuneensa Pentholmiin, ja hänellekin tehtiin ehdotus saapikkaiden katsomisesta. Ystävätär kieltäytyi lähtemästä Pentholmin asunnolle.

Alibin tietojen mukaan Oulun poliisilla on tutkittavana jälleen uusi juttu, johon siihenkin liittyisi kuristaminen.

Kihlakunnansyyttäjä Eva Lindblad vaati oikeudenkäynnissä, että Pentholmille tehdään vaarallisuusarviointi. Tällöin mahdollinen vankeusrangaistus suoritettaisiin päivästä päivään.

Oulun käräjäoikeus määräsi Michael Maria Pentholmin mielentilatutkimukseen.

 


Artikkeli on julkaistu Alibissa numero 1/2010

Teksti: Alibi.fi