Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa saaneensa päätökseen esitutkinnan, jossa selvitettiin keravalaisen lääketukkualan yrityksen toimintaa.
Rikostutkinta sai alkunsa Tullin tarkastusyksikön ilmoituksen perusteella. Tullin tarkastuksessa oli tullut ilmi tietoja, joiden perusteella oli syytä epäillä yrityksen markkinoinnin olevan harhaanjohtavaa. Yrityksen tuotepakkauksissa komeili tuolloin merkintä, jonka mukaan ravintolisä olisi valmistettu Suomessa. Oli kuitenkin syytä epäillä, että tuotteet olivat peräisin Yhdysvalloista. Kyseistä ravintolisää myytiin kuluttajille apteekeissa.
– Rikosepäilyä selvitettiin muun muassa kuulemalla asiantuntijatodistajia Ruokavirastosta sekä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksesta. Rikoksesta epäiltynä on yhtiön toimitusjohtaja, sillä hän on vastannut yrityksen operatiivisesta johtamisesta sekä päätöksenteosta, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Mikko Kiiski Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Yritys on sittemmin poistanut tuotepakkauksistaan kotimaisuuteen viittaavan tekstin. Epäilty rikosasia siirretään seuraavaksi syyteharkintaan.