Helsingin Asema-aukiolla syyskuussa tapahtunut pahoinpitely sai tänään perjantaina päätöksensä käräjäoikeudessa. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen johtohahmolle Jesse Eppu Oskari Torniaiselle, 26, vaadittiin törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta jopa kuuden vuoden vankeusrangaistusta. Helsingin käräjäoikeus katsoi Torniaisen syyllistyneen vain törkeään pahoinpitelyyn eikä teolla katsottu olevan syy-yhteyttä uhrin kuoleman kanssa.
Uhri, 28-vuotias Jimi Karttunen oli kävellyt Asema-aukiolla samaan aikaan, kun vastarintaliikkeellä oli ollut siellä tilaisuus. Karttunen oli kävellyt lippurivistön ohi, sanonut jotakin kriittistä vastarintaliikkeen edustajille ja sylkäissyt maahan. Tämän jälkeen Torniainen oli ottanut juoksuaskelia ja tehnyt niin sanotun hyppypotkun, joka oli osunut uhria rintaan. Hyppypotkun seurauksena uhri kaatui maahan ja löi päänsä katukivetykseen. Sen jälkeen Torniainen pakeni paikalta. Teko tallentui valvontakameraan.
Uhri toimitettiin sairaalahoitoon, mutta hän poistui sieltä omasta tahdostaan viiden päivän kuluttua. Kihlakunnansyyttäjä Anja-Riitta Rinkisen mukaan Karttunen oli tuolloin neurologisesti oireeton ja hyväkuntoinen. Seuraavana päivänä hän kuitenkin kuoli aivoverenvuotoon. Syyttäjän mukaan Torniainen aiheutti potkaisulla uhrin kuoleman. Helsingin käräjäoikeus oli toista mieltä ja siksi Torniaista ei tuomittu törkeästä pahoinpitelystä. Myös syyttäjän vaatimus tuomion koventamisesta rasistisen motiivin perusteella hylättiin. Syyttäjän mukaan rasistinen motiivi oli taustalla, vaikka uhri oli kantasuomalainen, koska uhri oli ollut eri mieltä vastarintaliikkeen ajamista asioista ja tämän johdosta uhri oli pahoinpidelty.
Syyttäjä valittanee oikeuden päätöksestä hovioikeuteen.
Alibi selvitti Jesse Torniaisen taustat. Hänellä on myös aiempia väkivaltatuomioita ja erittäin pitkä lista maksuhäiriömerkintöjä. Pelkästään Oikeusrekisterikeskukselle hänellä on ollut maksamatta useiden tuhansien eurojen edestä erinäisiä suorituksia, kuten sakkoja. Muita velkojia ovat muun muassa perintätoimistot, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, vakuutusyhtiöt, vuokranantajat ja Helsingin Seudun Liikenne.
Kaiken kaikkiaan Torniaisella on maksuhäiriömerkintöjä 31 943 euron edestä.