Bussimatkustajien silmiä kirveli – poliisi tutkii nyt pahoinpitelyä

Bussissa sumutettu kaasu aiheutti useille henkilöille lieviä oireita.

Hätäkeskukseen tuli torstaina 18.5.2023 klo 13 aikaan Tampereen Paasikiventieltä ilmoitus, että linjan 80C bussissa on matkustajana ollut henkilö poistuessaan suihkuttanut jotain suihketta toisen matkustajan kasvoille. Sumuttamisen kohteeksi joutunut henkilö ja useat bussin matkustajista saivat oireita sumutteesta.

Tapahtumapaikalla saatujen tietojen mukaan sumutettu kaasu oli pippurikaasua tai vastaavaa, mutta sen tarkempi koostumus ei ole vielä selvillä. Bussissa oli tapahtumahetkellä arviolta 25 matkustajaa, joista useat saivat lieviä oireita sumutteesta.

Poliisi otti epäillyn tekijän kiinni pian tapahtuneen jälkeen Lielahdenkadulla. Hänen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn.

Osa bussin matkustajista oli poistunut ennen kuin poliisi sai tapahtumapaikalla tekemänsä selvitykset valmiiksi. Mikäli on henkilöitä, jotka ovat altistuneet sumutteelle ja haluavat jälkikäteen ilmoittautua tutkittavan rikosasian asianomistajiksi, voivat he ottaa yhteyttä osoitteeseen vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi.

Tapahtumien kulku on poliisilla tiedossa ja tapahtuneelle on riittävä määrä todistajia, joten lisää silminnäkijähavaintoja ei ole tarpeen ilmoittaa. Poliisi jatkaa tapahtuneen tutkintaa eikä tiedota siitä lisää ainakaan tässä vaiheessa.

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: linja-auto, pahoinpitely, Pippurikaasu, Tampere