Helsingissä toiminutta taksikuskia epäillään lukuisten asiakkaiden raiskaamisesta

Poliisi on tänään tiedottanut, että Helsingissä toimineen taksikuskin rikosepäilyihin liittyvän esitutkinnan ensimmäinen osa on valmistunut. Neljän erillisen tapauksen osalta asia etenee nyt syyteharkintaan. Syytteen noston määräpäivä on 30. kesäkuuta.

Rikosnimikkeinä on muun muassa törkeä raiskaus, raiskaus ja salakatselu. Esitutkinnan perusteella epäillään, että taksikuski on tarjonnut matkan aikana naisille alkoholia. Tämän jälkeen hän olisi ajanut kohdeosoitteen sijaan muita reittejä tai vienyt uhrit Helsingin ulkopuolelle sijaitsevaan asuntoon. Uhreihin on epäilyn mukaan kohdistettu seksuaalista väkivaltaa sekä taksissa että kyseisessä asunnossa.

– Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäillyn toiminta oli suunnitelmallista ja harkittua, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Antikainen.

Esitutkinnassa on on käynyt ilmi, että asianomistajia on useita lisää ja poliisi jatkaa seksuaalirikosvyyhdin tutkintaa.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Helsinki, raiskaus, taksikuski