Iso poliisioperaatio Porissa: Terveysasema evakuoitiin

Kaksi ihmistä joutui tänään puukotuksen uhriksi Porin Pihlavassa. Poliisi otti teosta epäillyn henkilön kiinni Pihlavan terveysasemalta, joka jouduttiin hetkeä ennemmin evakuoimaan asiakkaista.

Poliisi ja ensihoito hälytettiin torstaina aamupäivällä kello 11 jälkeen Porin Pihlavan K-Marketille.

Paikan päällä selvisi, että kahta henkilöä oli puukotettu vakavin seurauksin. Puukotuksen uhrit kuljetettiin kiireellisesti sairaalahoitoon.

Väkivallanteosta epäilty henkilö oli teon jälkeen siirtynyt asejäljitelmä kädessään Pihlavan terveysasemalle.

Terveysaseman henkilökunta ryhtyi suojaamaan asiakkaita ja evakuoimaan tiloja. Poliisi otti epäillyn nopeasti tämän jälkeen kiinni ilman vastarintaa. Poliisi kiittää erityisesti terveysasemalla toimineen hoitajan ansiokasta ja oppikirjan mukaista toimintaa tilanteessa.

Tällä hetkellä poliisi on eristänyt rikospaikan tutkintateknisistä syistä. Liiketila on suljettu tutkintatoimien ajaksi.

Tutkinta on tällä hetkellä alkuvaiheessa ja poliisi ei voi tässä vaiheessa tutkinnallisista syistä kommentoida asiaa enempää. Poliisi tiedottaa asiasta, kun se on tutkinnallisesti mahdollista.

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: evakuointi, K-Market, Pihlava, poliisi, Pori, Puukotus, terveysasema