Puukotus Turussa – kahdelle vammoja

Lounais-Suomen poliisi selvittää Turussa Kirstinpuiston asuinalueella sunnuntai-iltana tapahtunutta epäiltyä väkivallantekoa, jossa kaksi miestä sai vammoja.

Poliisi sai sunnuntaina noin iltakymmenen aikaan hälytyksen Turun Ruissalontielle, missä oli epäily tapahtuneesta puukotuksesta.

Paikan päällä poliisi tavoitti kaksi noin 20–30-vuotiasta miestä, joilla molemmilla oli teräaseen aiheuttamia vammoja.

– Tilanteeseen ei poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan liity muita osapuolia, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Paaer Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Paikalla oli useita poliisin partioita sekä ensihoito. Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä törkeä pahoinpitely.

Asian esitutkinta on alussa, eikä poliisi voi ottaa kantaa tarkemmin tapahtumien kulkuun tai tapahtumapaikalla olleiden henkilöiden osallisuuteen.

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: Kirstinpuisto, Mika Paaer, poliisi, Puukotus, Ruissalontie, törkeä pahoinpitely