Body-tagin alkuskriptit

Kajaanilaisyritystä epäillään parituksesta

Poliisi on saanut päätökseen esitutkinnan, jossa Kajaanissa toimineen yrittäjän epäillään syyllistyneen paritukseen. Asia tuli virkavallan tietoon lokakuussa ulkomaalaistutkintayksikön suorittamassa valvonnassa. Eräässä hierontapaikassa havaittiin seksuaalipalveluiden myyntiin viittavia seikkoja.

Epäilty on ulkomaalaistaustainen naishenkilö, jota on tituleerattu ”Madameksi”. Hänellä on ollut liiketoimintaa myös kahdella muulla paikkakunnalla. Naisen epäillään tarjonneen hieronnan lisäksi muiden naisten suorittamaa seksuaalipalvelua liiketilassaan taloudellista hyötyä vastaan.

Epäilty on majoittanut naisia yrityksensä tiloissa. Osa heistä ei osaa lainkaan suomea ja he ovat tutkinnan perusteella olleet täysin riippuvaisia yrittäjästä.

Epäilty on ollut tutkintavankina esitutkinnan aikana. Asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan. Perusmuotoisesta parituksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen korkeintaan kolmeksi vuodeksi.

Seksin myyminen tai ostaminen ei sinällään ole rikos. Rangaistavaksi ostaminen muuttuu silloin, jos ostaja on tietoinen siitä, että seksikaupan kohteena oleva henkilö on parituksen tai muun hyväksikäytön uhri. Mikäli seksuaalipalveluja tarjoava henkilö on kolmannen maan kansalainen, hänet voidaan kuitenkin käännyttää ulkomaalaislain mukaisesti.

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: hierontapaikka, Kajaani, paritus