Body-tagin alkuskriptit

Kaksi veristä miestä haahuili tien vieressä Orimattilassa

Hämeen poliisi sai eilen aamulla ilmoituksen, että Orimattilassa, Tietäväläntien risteyksessä, kävelee kaksi verissään olevaa miestä. Ohikulkijan havainto oli helppo yhdistää hieman aiemmin tulleeseen ilmoitukseen.

Hätäkeskukseen oli soitettu, että Pakaantiellä on henkilöauto ojassa, mutta kuskia ei näy missään. Poliisit pystyivät tapahtumapaikalla päättelemään, että auto oli ajautunut vastaantulevien kaistan kautta pöpelikköön. Ajoneuvo oli törmännyt puuhun, joka oli katkennut iskun voimasta.

Kuski ja kyydissä ollut toinen mies olivat poistuneet paikalta, vaikka he olivat loukkaantuneet. Syykin selvisi myöhemmin. Kuljettajaksi epäilty 35-vuotias antoi positiivisen huumepikatestinäytteen. Hänellä ei myöskään ollut ajokorttia.

Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Orimattila, rattijuopumus, ulosajo