Karkurin pakomatka päättyi nolosti

Poliisipartio aikoi tarkastaa Rauman McDonald’sin autokaistalla olevan henkilöauton kuljettajan ajokunnon lauantain ja sunnuntain välisen yönä noin klo 00:10 aikaan. Kyseisen auton kuljettaja päätti yrittää poliisia karkuun kiihdyttämällä voimakkaasti pois autokaistalta edeten parkkipaikan läpi kohti Karjalankatua ja pyrkien edelleen Luoteisväylän suuntaan. Auton kuljettaja törmäsi autollaan liikenteenjakajaan ja pakomatka päättyi lyhyeen. Kuljettaja otettiin poliisin toimesta kiinni. Tilanteessa ei tiettävästi syntynyt henkilövahinkoja.

Ajoneuvon miespuolista kuljettajaa epäillään mm. liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lisäksi hänen käyttämänsä farmarimallisen ajoneuvon, valkoinen Skoda Octavia, epäillään olleen luvatta hänen käytössään.

McDonald’sin parkkipaikalla muutamat jalankulkijat joutuivat väistämään pakenevan ja nopeasti kiihdyttäneen ajoneuvon edestä sivuun. Poliisilla ei toistaiseksi ole näiden väistäneiden henkilöiden yhteystietoja.

Poliisi pyytää tilanteessa vaaraan joutuneita ottamaan yhteyttä seuraaviin kanaviin yhteistietojen saamiseksi:

vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi
WhatsApp: 050 4117655
Vihjepuhelin: 0295 417 259

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: huumausaineen käyttörikoksesta, Karjalankatu, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantaminen, Luoteisväylä, McDonald’s, poliisi, Rauma, Takaa-ajo