Kauhunhetkiä Heinolassa: Koko porukka humalassa, vakava loukkaantuminen ja kukaan ei tiedä osoitetta

Hämeen poliisi tiedotti tänään marraskuun lopulla Heinolassa sattuneesta ikävästä tapahtumaketjusta.

Kolme kaverusta oli lähtenyt viettämään miesten viikonloppua mökille. He olivat aloittaneet perjantai-illan saunomalla ja nauttimalla alkoholijuomia. Tämän jälkeen reissun isäntä oli lähtenyt humalatilastaan huolimatta kokeilemaan mönkijäänsä metsätielle.

Hän oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan. Mönkijä päätyi ”katolleen” ja mies loukkaantui vakavasti. Hänellä ei ollut kypärää. Kaikeksi onneksi hän pystyi kuitenkin soittamaan kahdelle kaverilleen, jotka olivat jääneet mökille.

Miehet soittivat hätäkeskukseen, mutta he eivät tienneet  mökin osoitetta. Kaiken lisäksi mökki sijaitsi useiden kilometrien päässä päällystetystä tiestä ja matkalla oli lukittu puomi.

Miehet päättivät ottaa mökin pihasta isännän auton ja lähteä etsimään kaveriaan. Rattiin hypännyt mies tiedosti olevansa humalassa, mutta ei nähnyt tilanteessa vaihtoehtoja.  Kaksikko oli koko ajan yhteydessä hätäkeskukseen. Vakavasti loukkaantunut mies löytyi, mutta hänkään ei pystynyt kertomaan mökin osoitetta.

Kaverit nostivat hänet autoon ja lähtivät suunnistamaan kohti isompaa valtatietä paikallistamisen mahdollistamiseksi. Lopulta tämä onnistui. Ambulanssi saapui sovittuun risteykseen ja matka jatkui kohti sairaalaa.

Mökkiviikonlopun tapahtumia tutkitaan kahtena törkeänä rattijuopumuksena. Autoa kuljettaneen miehen osalta kyseeseen voi kuitenkin tulla pakkotilan alaisena tehty rikos. Termi tarkoittaa sitä, että välittömän ja pakottavan vaaran torjumiseksi voidaan tehdä rangaistuksesta vapaa teko, joka muutoin olisi lainvastaisena rangaistava.

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: mönkijä, törkeä rattijuopumus