Kesäkuussa Eurassa löytyneen vainajan henkilöllisyys selvisi vihdoin poikkeuksellisella yksityiskohdalla

Poliisi sai 4. kesäkuuta ilmoituksen Eurassa, Juhanistontien ampumaradan läheisyydessä löytyneestä vainajasta. Vainajan löysi alueella liikkunut suunnistaja. Vainajalla ei ollut mukanaan mitään omaisuutta, ainoastaan päällä olevat vaatteet ja silmälasit.

Poliisin mukaan vainajan henkilöllisyyttä selviteltiin sekä taktisen että teknisen tutkinnan keinoin ja myös yleisöltä pyydettiin vihjeitä. Henkilöllisyys selvisi lopulta vainajan silmälaseista saatujen yksilöintitietojen perusteella. Harvinaista merkkiä ja mallia olevien silmälasien avulla selvisi niiden ostopaikka ja sitä kautta nimi henkilölle, jonka poliisi epäili olevan tuntematon vainaja. Asia varmistui lopullisesti dna-vertailun avulla.

Poliisi ei edelleenkään epäile asiassa rikosta, ja asian tutkinta päätetään kuolemansyyntutkintana. Tästä syystä poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: Eura, Juhanistontie, poliisi, silmälasit, suunnistaja, Vainaja