Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä epäiltynä ammuskelusta Kotkassa. Miehet ovat pidätettynä rikoksesta epäiltynä.
Poliisilla oli usean partion tehtävä Kotkassa sunnuntaina aamulla, kun hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan kaksi miestä olivat ampuneet useita laukauksia Aattenkadulla.
Tehtävätietojen perusteella miehet olivat poistuneet paikalta pian tapahtuneen jälkeen. Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivat henkilöt myöhemmin saman päivän aikana hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella.
Poliisi on pidättänyt miehet epäiltynä vaaran aiheuttamiseen ja törkeään ampuma-aserikokseen. Myös asiaan liittyvä ampuma-ase on poliisin hallussa.
Poliisin tiedossa ei tässä vaiheessa ole, että kukaan olisi saanut vammoja ammuskelun seurauksena. Poliisi jatkaa asian tutkintaa ja selvittää tapahtumien tarkempaa kulkua, kuten sitä, minkälaista vaaraa teosta on aiheutunut lähitienoon asukkaille.