Kotona tarjolla kannabista, perhe kävi yhdessä huumebileissä ja nudistirannoilla – vanhemmille linnatuomio!

Englannissa Cornwallin kreivikunnassa oli tänään oikeuskäsittely lasten hyväksikäyttötapauksesta, jossa on hyvin erikoisia piirteitä.

Vuonna 2000 mies ja nainen aloittivat parisuhteen. Heillä molemmilla oli lapsia. Lasten määrää ja ikävuosia ei ole kerrottu julkisuuteen uhrien suojelemiseksi. Oikeuskäsittelyssä kävi kuitenkin ilmi, että naisella on vähintään yksi tytär ja miehellä poika, lisäksi perheessä on muita tyttöjä.

Vuonna 2017 poika otti yhteyttä poliisiin. Hän oli varttunut tarpeeksi ymmärtääkseen, etteivät perheen sisäiset tapahtumat olleet normaaleja. Poika kertoi, että heidän kotonaan oli tarjolla vapaasti kannabista. Vanhemmat olivat ottaneet hänet mukaan alle 16-vuotiaana laittomiin teknotapahtumiin eli reiveihin ja muihin huumehuuruisiin bileisiin. Lisäksi hän muistaa, että kotona televisiosta tuli avoimesti pornoa ja perheen kesken käytiin nudistirannoilla.

Poika on myös kertonut, että äitipuoli harrasti hänen kanssaan seksiä. Ensimmäinen kerta tapahtui uhrin ollessa arviolta 11-vuotias.

Kun pojan kertomukset käynnistivät poliisitutkinnan, myös yksi perheen tyttäristä uskalsi puhua. Hän asuu nykyään jo omillaan. Tytär muistaa, että äiti ja isäpuoli ovat harrastaneet seksiä hänen nähtensä. Lapsille oli opetettu, että on ihan normaalia, että koko perhe nukkuu alasti samassa sängyssä. Äiti oli myös opettanut tytärtään mastrboimaan seksilelua käyttämällä. Nainen oli näyttänyt ensin itse mallia ja laittanut sitten lapsen tekemään saman perässä.

Perheen isä on tuomittu jo aiemmin ja hän suorittaa parhaillaan vankeusrangaistustaan. Tuomiolistalla oli muun muassa törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja huumeiden välittäminen alaikäiselle. Mies tunnusti teot.

Nainen puolestaan kielsi syytteet oikeudessa. Tuomariin selitys ei purrut ja hän piti mahdottomana, että rikokset olisivat tapahtuneet syytetyn tietämättä. Myös poikapuolen kertomusta pidettiin uskottavana. Nainen saa tuomionsa maanantaina. Joka tapauksessa edessä on ehdoton vankeusrangaistus.

Asiasta uutisoi Cornwall Live -sivusto.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö