Kuopiolaiselta parkkipaikalta löytyneen kuolleen miehen tyttöystävä on määrätty matkustuskieltoon

Uutisoimme aiemmin Kuopion Petosella vappuaaton ja -päivän välisenä yönä tapahtuneesta epäillystä henkirikoksesta. Poliisi on tänään kertonut, että tapauksessa selvitetään uhrin tyttöystävän mahdollista osuutta asiaan.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin parkkipaikalla makaavasta miehestä. Paikalle saapunut ensivaste kuitenkin totesi noin 20-vuotiaan miehen menehtyneen. Poliisin mukaan uhri ja hänen tyttöystävänsä olivat matkustaneet Pirkanmaalta Kuopioon ystävänsä luo vapunviettoon.

Lauantaina poliisi kertoi, että kaksi henkilöä oli otettu kiinni asian selvittämiseksi. Tänään kuitenkin vain uhrin tyttöystävää oli esitetty vangittavaksi syytä epäillä -perusteella. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että matkustuskielto on tilanteessa riittävä toimenpide. Tyttöystävä on kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen tai aiheuttaneensa uhrille minkäänlaisia vammoja.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Kulmakatu, kuollut, Kuopio, matkustuskielto, mies, parkkipaikka, Petonen, poliisi, syytä epäillä, tyttöystävä