Lahden Kivikadun ammuskelu paljastuikin ilotulitteeksi

Hämeen poliisi sai eilen perjantaina kello 15 jälkeen ilmoituksen epäillystä ammuskelusta Lahdessa Kivikatu 4:ssä. Ilmoituksen mukaan kerrostalon parvekkeelta oli ammuttu kolme laukausta.

Poliisi eristi alueen ja kehotti välttämään alueella liikkumista.

Vaaratilanne oli ohi alkuillasta kello 17.30 aikoihin, kun poliisi otti tapahtumaan liittyen kiinni noin 20-vuotiaan miehen. Miehen kiinniotto sujui rauhallisesti kerrostalon rappukäytävässä.

Kiinnioton jälkeen ilmeni, että mies oli ampunut kerrostalon asunnon parvekkeelta ilotulitteen, joka oli pamahtanut kolme kertaa. Tilanteessa ei loukkaantunut kukaan. Kotietsinnän yhteydessä asunnosta ei löytynyt asetta.

Hämeen poliisi jatkaa asian selvittämistä. Mahdolliset rikosnimikkeet selviävät tutkinnan edetessä.

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: ammuskelu, ilotulite, Kivikatu, Lahti, poliisi