Nyt loppui törttöily liikenteessä – mies vangittiin!

Oulun seudulla asuva mies osoittautui poikkeuksellisen uppiniskaiseksi liikennekurin suhteen.

Viime lauantaina Oulussa oli tilanne, jossa poliisi yritti pysäyttää henkilöautoa kuljettavan miehen. Hän lähti tilanteessa karkuun ja pakeni autollaan Syynimaan alueella omakotitalon pensasaidan läpi kevyen liikenteen väylälle, jonka jälkeen auto suistui tieltä. Poliisipartio otti miehen lopulta juosten kiinni, kun tämä oli hylännyt autonsa ja ”ottanut ritolat”.

Auto oli käyttökiellossa katsastamattomuuden ja verojen maksamattomuuden vuoksi eikä miehellä ollut ajo-oikeutta. Poliisin tiedossa ei ole, että sivulliset olisivat joutuneet vaaraan pakomatkan aikana.

Mies on nyt vangittu Oulun käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Miestä epäillään lukuisista liikenne- ja anastusrikoksista, jonka vuoksi poliisi vaati miestä vangittavaksi rikoskierteen katkaisemiseksi jatkamisvaaran vuoksi.

 

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: Oulun käräjäoikeus, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, vangitseminen