Miehen epäillään murhanneen vaimonsa Lahdessa – ”viitteitä arkaluontoisista yksityisasioista”

Hämeen poliisi tiedottaa viime sunnuntaina tapahtuneesta henkirikoksesta. Kymenlaaksolaisen miehen epäillään murhanneen aviovaimonsa Lahden Ala-Tonttilassa. Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut epäillyn tänään todennäköisin syin epäiltynä.

Epäilty tekoväline on aviomiehen omistama luvallinen ampuma-ase. Poliisin tiedotteessa kerrotaan, että kaikki tarvittavat näytteet on takavarikoitu ja taltioitu.

Tiedotteen perusteella epäillyllä rikospaikalla tai sen läheisyydessä on ollut epäillyn ja uhrin lisäksi muita henkilöitä. Poliisi korostaa, ettei ole syytä epäillä tilanteen aiheuttaneen vaaraa ulkopuolisille. Niin ikään virkavalta kiittää kansalaisten toiminnasta itse tilanteessa.

Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran vasta sen siirtyessä syyttäjälle syyteharkintaa. Tapaukseen kuvaillaan liittyvän yksityiselämään liittyviä ja arkaluontoisia asioita”.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Ala-Tonttila, Ampuminen, aviopari, Lahti, murha