Nainen hälytti poliisit tyttärensä kotiin – yh-äiti lähti lusimaan lähes kahdeksi vuodeksi

Iso-Britanniassa julistettiin tällä viikolla tuomio tapauksessa, jossa pieni poika joutui elämään karmeissa olosuhteissa. Poliisit ymmärsivät mennä tarkastamaan Pembrokeshiren alueella sijaitsevan kotitalon, koska lapsen isoäiti soitti virkavallalle huolissaan. Myös pojan opettaja oli huomannut tämän alakuloisuuden ja epäsiisteyden.

Poliisin mukaan haju asunnossa oli aivan karsea. Joka puolella oli niin paljon roskaa, että ulko-ovea ei ollut saada auki. Vessanpönttö oli täynnä ulostetta, eikä sitä oltu selkeästi käytetty aikoihin. Äidin makuuhuoneessa oli valtava määrä tyhjiä viinilaatikoita.

Järkyttävin näky odotti kuitenkin vasta keittiössä. Siellä oli mädäntynyt koiran ruumis, jossa parveili hyönteisiä. Poika kertoi koiran kuolleen nälkään. Poika selosti myös, ettei hänkään saanut joka päivä syötävää. Lämmintä vettäkään ei ollut käytössä.

Äiti tuomittiin 20 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jota seuraa 18 kuukauden ehdonalainen. Lisäksi hän joutuu suorittamaan 160 tuntia yhdyskuntapalvelua sekä menemään 25 päiväksi alkoholivieroitukseen. Poika on huostaanotettu.

Lähde: Mirror.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: lapsen kaltoinkohtelu