Nuorten parkkipaikkaralli päättyi loukkaantumiseen Forssassa

Hätäkeskukseen ilmoitettiin eilen, että Forssan Prisman parkkipaikalla oli meneillään aikamoinen ralli. Paikalle oli kokoontunut arviolta 30-40 nuorta erilaisilla menopeleillä.

Poliisin mennessä paikalle kävi ilmi, että yksi nuorista oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan. Traktorimönkijä oli törmännyt rotvalliin ja kaksi kyydissä ollutta nuorta olivat tippuneet kyydistä. He olivat hakeutuneet itse sairaalahoitoon. Poliisin tietojen mukaan kaksi muuta nuorta oli saanut tilanteen vuoksi lieviä vammoja. Mönkijän kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisi haluaa muistuttaa nuoria ja heidän vanhempiaan ajelemisen vaarallisuudesta ja vastuullisuudesta.

– Pieneltä tuntuva temppuilu ja liikenteessä leikkiminen saattaa aiheuttaa karmeat seuraukset kuljettajalle, kyydissä olijoille tai muille sivullisille. Ajoneuvo on ajamista varten, ei leikkimistä varten. Vahinko voi pilata monen ihmisen elämän ja saada aikaa peruuttamatonta mielipahaa, Hämeen poliisilaitokselta korostetaan.

 

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Forssa, kaahaaminen, liikenneturvallisuuden vaarantaminen, loukkaantuminen, nuoret, parkkipaikka, Prisma, ralli