Pizzakuskit joutuivat järkyttävään tilanteeseen Helsingissä

Helsingin poliisin nuorisoryhmä on tänään tiedottanut saaneensa päätökseen esitutkinnan rikossarjasta, johon liittyy useampi ryöstö. Lisäksi vyyhtiin liittyen on tutkittu ryöstön yritystä ja kahta pahoinpitelyä.

Pääepäillyt ovat 14-, 15- ja 19-vuotiaat pojat. He ovat olleet epäiltyinä useammista rikoksista. Lisäksi osassa ryöstöistä on ollut mukana kaksi eri 15-vuotiasta epäiltyä.

Eräässä tapauksessa pääepäillyt olivat tutkinnan perusteella ryöstäneet pizzakuskin. Heistä vanhin oli tilannut pizzaa. Kun kuski oli tullut paikalle, nuorempien epäillään lyöneen ja potkineen häntä.

Lisäksi toisen pojan epäillään käyttäneen auton keulamerkkiä nyrkkirautana. Oletettu ryöstösaalis oli maksamatta jääneet pizzat. Kuski pääsi pakenemaan paikalta. Epäilyn mukaan pojat seurasivat kuskia vielä autolle ja hakkasivat ajoneuvon ikkunoita.

Epäilyn mukaan pojat yrittivät uusia saman teon seuraavana päivänä toisen pizzakuskin kohdalla. Tuolloin teko jäi kuitenkin epäillyksi ryöstön yritykseksi. Kuulustelujen mukaan 14-vuotias pahoinpiteli pizzakuskia rautaputkella.

Rikosvyyhtiin liittyvät tapaukset ovat tapahtuneet viime joulu- ja tammikuussa.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Helsinki, nuoret, pahoinpitelyt, pizzakuski, Ryöstö