17. tammikuuta New Yorkissa poliisina työskentelevä mies soitti hätäkeskukseen. Hän kertoi 8-vuotiaan poikansa kaatuneen tielle juostessaan koulubussiin. Lapsi oli ilmoituksen mukaan tajuton.
Kun ensivaste saapui paikalle, pojan ruumiinlämpö oli vain 24 astetta. Sairaalassa lapsen todettiin menehtyneen.
Poliisitutkinnan perusteella poika ei ollut aamulla tajuissaan ja menossa kouluun. Hänen isänsä ja äitipuolensa epäillään pitäneen uhria koko yön kodin autotallissa. Tilan lämpötila oli seitsemän astetta pakkasen puolella. Uhrilla oli autistisia piirteitä.
Tutkinnassa kävi ilmi myös muihin lapsiin kohdistunutta epäiltyä kaltoinkohtelua. Poliisimiehellä on menehtyneen pojan lisäksi kaksi lasta. Äitipuolella on puolestaan viisi lasta aiemmasta suhteestaan. Perheen kotoa löytyi valvontakameroita, joita epäillään käytetyn lasten tarkkailuun. Tallenteilta oli nähtävissä epäiltyä kuritusta, joka piti sisällään muun muassa pitkiä ruokailuvälejä ja lapsen pakottamista pysymään kylmässä tilassa.
Sikäläisen käytännön mukaan syytteet on nostettu pikavauhtia. Rikosnimikkeenä on toisen asteen murha. Kaikki perheen lapset on otettu huostaan.
Lähde: Mirror.