Tältä näyttää rajusti piestyn Pekka Katajan vammat – katso vastenmielinen kuva PS-aktiivin tikatusta päästä!

Perussuomalaisten aktiivi Pekka Kataja hakattiin rajuin ottein perjantaina aamupäivällä kotonaan. Poliisi tutkii Jämsän kaupunkiin kuuluvalla Jämsänkoskella tapahtunutta rikosta tapon yrityksenä. Epäiltyjä ei ole toistaiseksi tavoitettu.

Eduskunta-avustajana toimiva Kataja on kertonut sairaalasta käsin tapahtumien kulusta Keskisuomalainen-lehdelle. Hänen mukaansa kotiovelle oli ilmestynyt mies, joka kertoi tuovansa vaaliesitteitä. Häneltä oli pyydetty henkilöllisyystodistus pakettia varten, joten Kataja oli hakenut lompakkonsa.

Miehen mukaan tuossa vaiheessa sivusta hyökkäsi toinen mies, joka oli alkanut hakata häntä päähän. Pieksemisen päätteeksi Katajan lompakko oli anastettu. Siellä oli merkittävä määrä käteistä. Kataja kertoo pystyneensä itse soittamaan hätäkeskukseen. Uhri on kuvaillut tekijöitä ulkomaalaistaustaisiksi.

Vastenmielinen kuva uhrin vammoista alla.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Jämsänkoski, kuva, Pekka Kataja, Perussuomalaiset, Tapon yritys, vammat