Auton webasto aiheutti räjähdyksen Malmin lentokentällä!

Malmin lentokentällä tapahtui viime perjantaina erikoinen onnettomuus. Kuumailmapallokerhon jäsenet olivat siirtämässä säiliötä pois lentokentän huoltoalueelta kaupungin kehotuksesta. Yhtäkkiä räjähti. Yksi henkilö loukkaantui, mutta kaikeksi onneksi hänen palovammansa olivat lieviä.

Poliisi on tänään tiedottanut, että onnettomuuden palonsyyntutkinta on saatu valmiiksi. Kävi ilmi, että räjähdyksen aiheutti kymmenen metrin päässä olleen auton webasto. Ajoneuvon omistaja oli käynnistänyt lämmittimen puhelimella autossa istuessaan. Webasto räjäytti ilmassa olevan kaasun, joka oli päässyt ulos kerholaisten säiliöstä.

Propaania sisältänyt säiliö oli tyhjennetty ennen siirtoa ja sen pohjaventtiili oli avattu asianmukaisesti tuulettumista varten.

– Kaasua oli jäänyt säiliöön jonkin verran tyhjentämisestä huolimatta, ja se  kerääntyi alueelle maaston ja säätilan vuoksi. Kaasu syttyi tuleen. Normaalisti se haihtuisi ilmaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anne Hietala.

Ketään ei epäillä rikoksesta onnettomuuteen liittyen. Kaasun palaminen ei vaikuttanut alueen rakennuksiin, mutta räjähdykseen liittyvään autoon tuli vaurioita.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: auto, kerho, kuumailmapallo, Malmin lentokenttä, nestekaasu, palonsyyntutkinta, propaani, räjähdys, säiliö, webasto