Poliisin tiedote: Ei pöllömpi tarina!

Eilen maanantaina klo 19.30 aikaan poliisipartiomme sai hälytyksen Tornioon Kemintielle, missä ilmoituksen mukaan pieni pöllö kököttää talon seinän vieressä eikä kykene lähtemään mihinkään. Partio meni ilmoitettuun osoitteeseen ja siellähän se lintu edelleen nyyhötti paikallaan. Partio teki lyhyen tilannearvion ja toimintasuunnitelman, jota alkoi sitten määrätietoisesti toteuttaa.

Partio haki kauppaliikkeestä pienen pahvilaatikon, jonka ystävällinen myyjä vielä partiolle teippasi pohjasta turvallisemmaksi ja antoipa teippirullan lainaan kannen sulkemista varten. Sitten lintu laitettiin varovaisesti laatikkoon ja kansi kiinni. Eikä tunnollinen partio unohtanut palauttaa teippirullaakaan kauppaan.

Linnun kanssa partio suuntasi torniolaisen lintuasiantuntija Matti Suopajärven luo. Matti totesi nopeasti, että kyseessä on nuori helmipöllö. Lintu oli ilmeisesti vahingossa törmännyt ikkunaan, niin kuin pöllön löytäneet olivat partiolle alun perin epäilleetkin. Lintu vaikutti olevan muuten hyvässä kunnossa ja Matti aikoi laittaa pöllön autotalliinsa lepäämään ja mahdollisesti aamulla vapauttaa linnun takaisin luontoon.

Tänään tiistaina päivällä Matti Suopajärveltä tuli tieto, että lintu on koelentojen jälkeen päästetty vapaaksi. Linnun löytäjätkin olivat varsin huojentuneita kuullessaan, että pikku pöllö oli selvinnyt kokemuksesta takaisin normaalielämään.

Tällaisiakin tehtäviä poliisipartioille joskus tulee vastaan.

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: Matti Suopajärvi, pöllö, Tornio