Body-tagin alkuskriptit

Mies huomasi vasta sängyssä naisen korjanneen sukupuoltaan – ryhtyi karmaisevaan tekoon!

27-vuotias venäläislääkäri on tunnustanut murhanneensa treffikumppaninsa. Henkirikos tapahtui Kurskissa.

Mies oli ensin kaupungilla juhlimassa 25-vuotiaan naisen kanssa. Tämän jälkeen he siirtyivät naisen asunnolle. Kumpainenkin oli nauttinut alkoholia. Asia johti toiseen ja kaksikko siirtyi makuuhuoneeseen harrastamaan seksiä.

Sängyssä lääkäri huomasi, että hänen treffikumppaninsa on syntynyt miehen vartaloon ja korjannut sittemmin sukupuoltaan. Mies ryhtyi kuristamaan naista, kunnes tämä menehtyi.

Tämän jälkeen mies ryhtyi piilottelemaan tekoaan järkyttävällä tavalla. Hän paloitteli ruumista ja veti palasia vessasta alas. Osaa palasista hän on kypsentänyt uunissa. Lääkäri on kuitenkin kieltänyt kuulusteluissa, että tekoon liittyisi kannibalismia.

Isommat osat, kuten pään ja luita, mies kuljetti laukussa kotiinsa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt hävittää ruumista kokonaan ennen kuin poliisit pääsivät jo hänen jäljilleen.

Asiasta uutisoi Mirror-lehti.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: murha