Body-tagin alkuskriptit

Nainen kehitteli melkoisen kuvion: käytti 16-vuotiasta poikaa hyväkseen, seurusteli tämän isän kanssa ja ystävystyi äidin kanssa

45-vuotias yhdysvaltalaisnainen pidätettiin viime viikolla epäiltynä alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syytteet luetaan oikeudessa tänään. Taustalla on poliisitutkinnan perusteella erittäin suunnitelmallinen suhdekuvio.

Nainen seurusteli ensin erään miehen kanssa vuoden päivät. Tällä on edellisestä suhteesta 16-vuotias poika. Kun pariskunnalle tuli ero, nainen ryhtyi kaveeraamaan miehen entisen kumppanin eli pojan äidin kanssa. Naisia yhdisti lähinnä yhteinen ”vihollinen” eli mies, jonka kanssa kummallakin oli mennyt sukset ristiin.

Nainen vietti paljon aikaa uuden ystävänsä ja tämän pojan kotona. Viime huhtikuussa kolmikolla oli vakavat keskustelut. Poika oli jäänyt useaan otteeseen kiinni ryyppäämisestä ja pilven polttamisesta. Äiti pyysi ystäväänsä henkiseksi tueksi, koska tällä tuntui olevan erityinen asema poikansa silmissä ja puhe menisi niin paremmin perille. Keskustelu jatkoi puolille öille asti ja nainen päätti jäädä yökylään. Hänen oli sovittu nukkuvan pojan äidin kanssa samassa huoneessa.

Kun äiti nukahti, nainen lähti pojan huoneeseen ikään kuin vesilasia viemään. Pojan mukaan nainen alkoi puhua siitä, kuinka hän oli fantasioinut pojasta koko tämän isän kanssa kestäneen suhteen ajan. Hän olisi muun muassa selostanut pornoelokuvista, joissa esiintyy seksuaalista kanssakäymistä äitipuolen ja poikapuolen välillä.

Uhrin mukaan nainen yritti pakottaa häntä seksiin, mutta tilanne keskeytyi, koska pojan äiti oli äänistä päätellen tulossa huonetta kohti. Nainen poistui huoneesta, mutta palasi myöhemmin uudelleen. 16-vuotiaan pojan mukaan toisella kerralla epäilty pakotti hänet yhdyntään.

Asiasta uutisoi People-lehti.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö