Body-tagin alkuskriptit

Nainen onnistui huijaamaan veronmaksajien rahoja 120 000 euroa – lapsi oli kuollut jo 15 vuotta sitten!

Australian Sydneyssa puidaan oikeudessa poikkeuksellista yhteiskunnan etuuksien väärinkäyttötapausta. Syytettynä on 41-vuotias nainen. Hän nosti lapsilisiä ja erilaisia yksinhuoltajalle tarkoitettuja tukia lähes viidentoista vuoden ajan, vaikka hänen lapsensa oli todellisuudessa menehtynyt. Perusteetta maksettujen etuisuuksien kokonaissumma on noin 120 000 euroa.

Nainen oli muun muassa pukenut nukelle lastenvaatteita ja esittänyt sen olevan hänen lapsensa. Puolustuksen mukaan kyseessä olisi ollut traumatisoituneen ihmisen toimintamalli, eikä niinkään huijausyritys. Naisen lapsi oli menehtynyt vuonna 1998 vain viiden kuukauden ikäisenä. Huijausvyyhti tuli ilmi vuonna 2013.

Naista syytetään kuudesta eri rikoksesta. Puolustus on yrittänyt vedota lapsen kuoleman aiheuttamiin mielenterveysongelmiin, jotta nainen selviäisi ehdollisella vankeusrangaistuksella. Tuomio julistetaan myöhemmin.

Lähde: Mirror-lehti.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Huijaus