Body-tagin alkuskriptit

Alibi tiedottaa poliisiboikotista

Alibin poliisiboikotista on levinnyt julkisuuden kautta virheellistä tietoa. Siitä syystä toimituksemme oikaisee ja tarkentaa muutamia asioita.

”Poliisiboikotti” on herättänyt laajaa keskustelua ja toimituksemme on saanut runsaasti positiivista palautetta yllättäen myös eräiltä poliiseilta. Kysymyshän on ollut siitä, että Pirkanmaan poliisilaitos alun perin syrji Alibia, kun se ei ottanut toimituksemme edustajaa partioautoon seuraamaan sen työtä. Alibin sijaan tällainen sovittiin kuitenkin kahden muun tiedotusvälineen kanssa.

Keskustelupalstoilla on väitetty milloin mitäkin syyksi siihen, miksi Alibi on päättänyt tarkistaa toimituksellisia periaatteitaan suhteessa poliisiin.

Tässä muutamia syitä Alibin voimakkaaseen reagointiin poliisiasiassa:

1. Kaikkia tiedotusvälineitä on jo sisäasiainministeriön poliisiosaston ohjeistuksenkin mukaan kohdeltava tasapuolisesti.

2. Myös Oikeustoimittajat ry – johon minäkin kuulun – lähtee siitä, että viranomaisten toiminta on oltava tasapuolista.

3. Poliisi kohteli Alibia eriarvoisella tavalla, vaikka poliisihallinnossa asiaa on yritetty puolustella eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätöksellä. Apulaisoikeusasiamies pyysi sisäasiainministeriön poliisiosastoa selvittämään, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy, jotta salassapidettävää tietoa ei päädy ulkopuolisten korviin. Kuitenkin – jo ennen apulaisoikeusasiamiehen päätöstä – Alibille ilmoitettiin ykskantaan, ettei sitä oteta partion kyytiin. Poliisi-tv ja JIM-kanava kuitenkin otettiin. Tämä on eriarvoista kohtelua.

4. Tärkein syy toimituksemme reagoinnille on sananvapauden puolustaminen. Tähän liittyen kysymys on myös lehtemme lukijoiden oikeuksista siihen samaan tietoon, joka on muidenkin tiedotusvälineiden katsojilla ja lukijoilla.

5. Lehtemme lukija on aina Alibin tärkein vaikuttaja.

 

Mika Lahtonen

Päätoimittaja

 

Teksti: Alibi.fi