Jammu-setä kuoli

Alibin saamien tietojen mukaan Jammu-setänä tunnettu Antti Veikko Ilmari Siltavuori on kuollut. Siltavuori menehtyi pari päivää sitten 85 vuoden ikäisenä Niuvanniemen sairaalassa, jossa häntä hoidettiin vuosikausia. Siltavuori tuli julkisuuteen muun muassa vuonna 1989 tapahtuneista kahden helsinkiläisen 8-vuotiaan tytön murhaamisesta ja polttamisesta. Hänet oli jo aiemmin tuomittu lukuisista alaikäisten tyttöjen raiskauksista.

Siltavuori vapautui 31. tammikuuta 2000 Helsingin ”Sörkan” vankilasta, mutta hänet määrättiin pakkohoitoon Kuopiossa sijaitsevaan Niuvanniemen sairaalaan.

Siltavuori oli niin vankilassa kuin vankimielisairaalassakin muiden henkilöiden vihan kohteena. Hän joutui itsekin väkivallan kohteeksi.

Viime vuodet Siltavuori vietti Niuvanniemessä rauhallista elämää ja joutui liikkumisessaan turvautumaan pyörätuoliin. Siltavuori oli myös vakavasti dementoitunut.

Teksti:Mika Lahtonen