Body-tagin alkuskriptit

Mieheltä vietiin pankkikortti Imatralla – tililtä hävisi 20 000 euroa

Poliisi tiedottaa saaneensa valmiiksi esitutkinnan epäillyn törkeän maksuvälinepetoksen osalta.

Elokuussa miespuoliselta henkilöltä saatiin haltuun pankkikortti ja sen tunnusluku Imatran keskustassa. Tilanteessa ei käytetty väkivaltaa, mutta poliisi kuvailee uhrin olleen ”erityisen haavoittuvassa asemassa”.

Tämän jälkeen miehen tililtä hävisi yli 20 000 euroa. Pankkikortilla oli tehty sekä luvattomia nostoja että ostoksia. Suurin osa väärinkäytöksistä sijoittui pääkaupunkiseudulle, mutta ostoja oli tehty myös Imatralla sijaitsevissa liikkeissä ja matkalla Helsinkiin.

Poliisi epäilee kuuden eri henkilön syyllistyneen petosvyyhdissä rikokseen. Epäillyt ovat iältään 15-25 -vuotiaita. Tutkinnan perusteella merkittävin rooli olisi ollut 19-vuotiaalla helsinkiläisellä miehellä.

Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan rikosnimikkeellä törkeä maksuvälinepetos.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Imatra, maksuvälinepetos