Body-tagin alkuskriptit

Mies ehti olla samassa työpaikassa 18 vuotta, eikä kukaan huomannut mitään – työkavereiden elämä pilalla!

Saksassa on tällä viikolla käsitelty hyvin erikoista tapausta. 57-vuotias metallialalla työskentelevä mies on laittanut työkavereidensa eväisiin myrkkyä. Uhreja on varmuudella kolme, mutta pahimmassa tapauksessa luku voi nousta yli kahteenkymmeneen.

Schloß Holte-Stukenbrockissa asuvan miehen tekoset paljastuivat viime vuonna. Valvontakameratallenteista oli nähtävissä, että hän laittoi työkaverinsa voileipään valkoista jauhetta. Tutkinnassa selvisi, että kyseessä oli äärimmäisen myrkyllinen aine, jota mies valmisti kotonaan kellarissa.

Todistetusti kolme työkaveria on joutunut miehen uhriksi. 23-vuotias mies on myrkytyksen vuoksi pysyvässä vegetatiivisessa eli tiedottomuuden tilassa. Kaksi miestä, iältään 27- ja 67-vuotiaat, kärsivät munuaisvaurioista. He joutuvat käymään dialyysihoidossa.

Oikeusistunnossa ei selvinnyt minkäänlaista motiivia teoille. Todistajana kuultu psykologi kuvaili, että syytetty suhtautui työkavereidensa myrkyttämiseen kuin jonkinlaiseen laboratoriotestaukseen. Mies tuomittiin kolmesta murhanyrityksestä. Vankeusrangaistuksen pituutta ei ole vielä julistettu.

Uhreja saattaa ilmaantua vielä lisää. Tuomittu on työskennellyt samassa yrityksessä jo vuonna 2000. Vuosien saatossa 21 hänen työkavereistaan on menehtynyt. Heidän osaltaan on käynnistetty kuolinsyytutkinta.

Asiasta uutisoi Mirror-lehti saksalaisen MOZ-lehden alkuperäisjutun pohjalta.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: murhanyritys, myrkyttäminen