Mies murtautui ruumishuoneelle ja syyllistyi useaan rikokseen – tuomari ei ole koskaan kuullut yhtä kuvottavasta tapauksesta

Englannin Birminghamissa annettiin tänään tuomio erittäin vastenmielisestä rikoksesta. Viime vuoden marraskuussa 23-vuotias mies murtautui ruumishuoneelle ja häpäisi useita vainajia.

Poliisit lähtivät ruumishuoneelle, koska sieltä oli tullut automaattinen murtohälytys puolen yön jälkeen. Paikan päältä he löysivät sekavan miehen. Myöhemmin selvisi, että hän oli käyttänyt sekä alkoholia että huumeita ja oli tästä syystä jonkinasteisessa psykoosissa.

Virkavaltaa oli vastassa järkyttävä näky. Mies oli avannut kaikki ruumishuoneella olleet arkut, yhteensä yhdeksän kappaletta. Hän oli vienyt vainajilta koruja. Karmaisevin teko oli tapahtunut erään naispuolisen vainajan kohdalla. Mies oli ottanut vainajan arkustaan ja siirtänyt hänet siunauskappeliin. Osa uhrin vaatteista puuttui ja hänelle oli tehty seksuaalinen teko. Kyseisen vainajan omaiset ovat olleet tapauksesta niin järkyttyneitä, että he ovat hakeutuneet terapiaan.

Lisäksi kahteen muuhun vainajaan oli todistetusti koskettu.

Mies todettiin syylliseksi jo tammikuun puolella. Tuomion pituus julistettiin tänään. Mies tuomittiin kuuden vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hän joutuu seksuaalirikollisten rekisteriin kymmeneksi vuodeksi. Tuomari kertoi, ettei ole koskaan kuullut vastaavasta ja yhtä vastenmielisestä tapauksesta.

Asiasta uutisoi Independent.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: ruumishuone, seksuaalirikokset