Näin hovioikeus perusteli Jari Aarnion vapauttavaa päätöstä murhajutussa

Helsingin hovioikeus on tänään antanut tuomion Jari Aarniota ja ex-jengipomo Keijo Vilhusta koskevassa murhajutussa. Molemmille vaadittiin elinkautista vankeusrangaistusta.

Syytteen mukaan Aarnio oli toimiessaan Helsingin poliisilaitoksen rikosylikomisariona ja huumerikosyksikön johtajana laiminlyönyt estää ennalta tietämänsä ruotsinturkkilaisen Volkan Ünsalin murhan, vaikka Aarniolla oli ollut lakiin ja poliisivirkaansa perustuva erityinen oikeudellinen velvollisuus estää Ünsalin kuolema henkirikoksen johdosta.

Hovioikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että Aarniolla olisi ollut henkirikosuhasta ja sitä koskevista suunnitelmista sellaista tietoa, että uhri on ollut välittömässä hengenvaarassa, jollei tilanteeseen puututa. Hovioikeus siis katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että Aarniolla ei ollut syytteessä väitettyä ja laiminlyöntirikoksessa edellytettyä erityistä oikeudellista velvollisuutta estää uhrin kuolema henkirikoksen johdosta eikä hänen ollut näytetty sitä laiminlyöneen.

Syytteessä väitettyä Aarnion erityistä oikeudellista velvollisuutta estää uhrin kuolema henkirikoksen johdosta ei voitu perustaa syytteessä vedottuihin poliisilakiin, Aarnion virkaan, toimeen tai asemaan. Aarnion ei myöskään selvitetyllä menettelyllään ollut näytetty ottaneen tehtäväkseen estää uhrin kuolema henkirikoksen johdosta. Hovioikeus katsoi lisäksi jääneen näyttämättä, että syyttäjän vetoaminen Aarnion laiminlyöntiä koskevien toimien ja uhrin kuoleman välillä olisi ollut syytteessä tarkoitettu syy-yhteys. Hovioikeus katsoi edelleen, ettei Aarnio ollut syyllistynyt asiassa myöskään avunantoon kysymyksessä olevaan henkirikokseen.

Keijo Vilhunen

Helsingin käräjäoikeus oli jo aiemmin vapauttanut ex-jengipomona tunnetun Keijo Vilhusen murhasyytteestä.

Nyt Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, ettei Vilhusen ollut selvitetyksi katsotulla menettelyllään näytetty osallistuneen murhaan tekijäkumppanina yhdessä siitä aiemmin tuomittujen henkilöiden kanssa. Vilhunen ei ollut syyllistynyt menettelyllään myöskään yllytykseen tai avunantoon murhaan. Aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen Vilhusen osalta ei hovioikeuden mukaan ollut.

Vuonna 2003 surmatun Volkan Ünsalin murhasta on aiemmin tuomittu neljä miestä, joiden tuomiot ovat saaneet lainvoiman vuosia sitten.

 

Teksti: mikalahtonen
Avainsanat: Jari Aarnio, Keijo Vilhunen, murha, Volkan Unsal