Ulkomaalaiset ja suomalaiset epäillyt eritelty – tässä faktaa poliisilta Helsingin seksuaalirikoksista

Oulun poliisi julkaisi tiistaina taulukon seksuaalirikosepäilyistä vuosina 2014-2018. Tänään Helsingin poliisi seurasi perässä. Kumpaisessakin on eritelty sekä suomalaisten että ulkomaalaisten osuus epäillyistä.

Vuosittaisesta vaihtelusta ei voi vetää suoria johtopäätöksiä. Kunkin vuoden lukema tarkoittaa poliisin tietoon tulleita seksuaalirikosepäilyjä. Näin ollen kyse voi olla aikaisemmin tapahtuneesta rikoksesta, josta ilmoitetaan vasta myöhemmin. Esimerkiksi viime vuonna Helsingin poliisin tietoon tuli 685 epäilyä. Niistä 459 oli tapahtunut ilmoitusvuonna ja loput aiemmin.

Lisäksi on huomioitava, että sama henkilö voi olla epäiltynä yksittäisessä tapauksessa useasta eri rikoksesta, vaikka uhreja olisi yksi. Alle 16-vuotiaaseen kohdistuneessa seksuaalirikoksessa epäillään aina lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, vaikka tapaukseen liittyisi muitakin rikosnimikkeitä.

-Yksistään ilmoitettujen ja tietoon tulleiden rikosten määrän perusteella ei voida päätellä todellista rikosten määrää ja mitä muutoksia siinä on tapahtunut, toteaa Rikostutkintayksikön johtaja, rikosylitarkastaja Jonna Turunen Helsingin poliisilaitokselta.

Helsingin poliisin taulukot alla, katso Oulun taulukko täältä.

Teksti: Alibin toimitus
Avainsanat: Helsingin poliisi, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus