Body-tagin alkuskriptit

Tampereen massiiviset huumekäräjät meinasivat mennä vedenpaisumukseksi

Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkoi tänään tiistaina massiivinen huumeoikeudenkäynti. Siinä on kyse Pirkanmaan kaikkien aikojen suurimmasta huumejutusta, jossa Pirkanmaan alueelle pyrittiin levittämään peräti 50 kiloa amfetamiinia. Epäiltyinä on yhteensä 37 ihmistä. Kyse on Alankomaista salakuljetetuista huumeista. Salakuljetettujen huumeiden katukauppa-arvoksi on arvioitu lähes kolme miljoonaa euroa. Syytetyt ovat lähinnä ulkomaalaisia.

Huumevyyhtiä käsitellään toukokuuhun saakka. Tiistaina alkaneessa oikeudenkäynnissä luettiin syytteet käräjäoikeuden suurimmassa istuntosalissa numero 15. Saliin sulloutui yhteensä noin parisataa ihmistä. Paikalla oli oikeuden jäsenten lisäksi kaksi syyttäjää, syytetyt, asianajajat, tulkit, poliisit sekä mediaa ja muuta yleisöä.

Oikeustalon edustalla näkyi lukemattomia tunnuksellisia poliisiautoja. Turvatoimet olivat poikkeukselliset, sillä tavanomaisesta poiketen myös asianajajat joutuivat menemään turvatarkastuksen kautta.

Oikeudenkäyntipäivä kävi lämpimäksi jo aamupäivästä, jolloin aurinko sulatteli oikeustalon katolla olleita lumia. Sulatusvedet valuivat käräjäsalin ihmisten ihmetykseksi saliin sisälle. ”Vedenpaisumus” toi käräjille oman jännityksensä.

Syyttäjät vaativat päätekijöille 10-13 vuoden vankeusrangaistuksia.

Lisää Pirkanmaan suurimmasta huumevyyhdistä uusimmassa Alibissa – ja lisää myös seuraavassa numerossa.

 

Teksti: Mika Lahtonen
Kuvat:Mika Lahtonen
Avainsanat: Alankomaat, amfetamiini, Pirkanmaan käräjäoikeus, Pirkanmaan suurin huumejuttu