Kommentoi: Mitä mieltä BB-pariskunnan kannanotosta kannabiksesta?
30.4.2010, 20:49
BB-pariskunta Antti ja Henna Kurhinen kohauttivat tuoreimmassa Alibissa kerrottuaan myönteisen mielipiteensä kannabiksen laillistamiseksi.
Perheriita päättyi henkirikokseen Jalasjärvellä
1.5.2010, 16:06
Etelä-Pohjanmaan poliisilaitoksen partio oli menossa selvittelemään tavanomaista auton tieltäsuistumista Jalasjärven Hakalantielle. Partio ei ollut vielä ehtinyt paikalle, kun hätäkeskus välitti viestin, jonka mukaan onnettomuuspaikan lähellä olevan talon pihasta on kuulunut useita
laukauksia. Poliisi totesi lopulta, että paikalla oli tehty henkirikos.
Veljesriita johti kuolemaan Naantalissa
1.5.2010, 15:25
Varsinais-Suomen poliisilaitos tutkii torstain ja perjantain välisenä yönä Naantalissa veljesten välillä tapahtunutta riitaa, jonka seurauksena toinen veljistä menehtyi veitsestä saamiinsa vammoihin.
Vappurähinä taas Helsingissä
30.4.2010, 23:55
Poliisi on ottanut Helsingissä vappuaattona kiinni 14 ihmistä, joiden toiminta liittyi häiriökäyttäytymiseen. Poliiseja kohti heiteltiin pulloja ja tölkkejä. Lisäksi raitiovaunuja töhrittiin spray-maalilla.
Helsingin poliisi: Mantan lakitusta seurasi jopa 50 000 ihmistä!
30.4.2010, 18:39
Vappuaattoa on vietetty Helsingissä perinteisin menoin. Poliisilla on ollut toistaiseksi rauhallista, vaikka lämpimän sään johdosta keskustassa on liikkeellä runsaasti ihmisiä.
BB-pariskunta Antti ja Henna uusimmassa Alibissa: Kannabis lailliseksi!
29.4.2010, 0:46
Big Brother televisio-ohjelmasta tuttu pariskunta Antti ja Henna Kurhinen kertovat uusimmassa, torstaina 29.4. ilmestyvässä Alibissa huumekokeiluistaan. Haastattelun yhteydessä kysytään myös Kurhisten mielipidettä asiaan, pitäisikö kannabis laillistaa vai ei.
Varpaisjärven piiritystilanne ohi
28.4.2010, 21:51
60-vuotiaan miehen piiritystilanne päättyi hetki sitten Varpaisjärvellä.
Poliisi on piirittänyt koko päivän Varpaisjärvellä
28.4.2010, 21:28
Poliisi on piirittänyt aamupäivästä lähtien aseistautunutta miestä Varpaisjärvellä Pohjois-Savossa.
Mies hakkasi vanhuksen Ylivieskassa
28.4.2010, 9:15
Ylivieskassa tapahtui tiistaina illansuussa pahoinpitely, jossa nuori paikallinen aikuinen mies mukiloi paikallisen 70-vuotiaan eläkeläisen nyrkeillä lyöden.
Ulvilan murhasta syytetty leski hermostui
20.4.2010, 10:03
Ulvilan murhajutun oikeudenkäynnissä koettiin aamulla dramaattiset hetket, kun Anneli Auer hermostui syyttäjälle.
<< Edellinen | 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 | Seuraava >>


































